(29.3.) Vuosi sitten elettiin kutkuttavaa odotuksen aikaa. Eikö routa ikinä sula? Eikö jo pian lapio uppoaisi maahan, niin että Perheenpää pääsisi kaivamaan uuden kasvihuoneen perustuksia? Eikö

(29.3.) Vuosi sitten elettiin kutkuttavaa odotuksen aikaa. Eikö routa ikinä sula? Eikö jo pian lapio uppoaisi maahan, niin että Perheenpää pääsisi kaivamaan uuden kasvihuoneen perustuksia? Eikö
Kasvihuoneessa on ihanan hämyisää kynttilän valossa. Juuri ennen pimeää kynttilä luo kaunista tunnelmaa. Ja lämmittääkin hiukan!
Aurinkoinen lauantaipäivä oli ihanteellinen pieniä puutarha-askareita varten. Vähän haikein mielin siivosin kasvimaalta pitkiksi kukkavarsiksi venähtäneet salaatit ja kaikkensa antaneen kesäkurpitsan. Keräsin viimeiset pavut ja kurkut
Joko se meni? Kesä? Ei voi olla totta! Juurihan minä sydän ilosta läikkyen valmistelin upouutta kasvihuonettani kesään. Vasta äsken kylvin kasvimaalle ensimmäiset salaatit ja istutin
Vaikka uusi kasvihuone onkin edeltäjäänsä vähän isompi, ei sinne silti mahdu juuri mitään ylimääräistä. Ei sieviä rottinkikalusteita haaveiluhetkiä varten, ei edes kristallikruunua ylellistä tunnelmaa luomaan.
Heinäkuu on jo ylittänyt puolenvälin, aletaan olla aikalailla keskellä kesää. Lomaa on ollut, ja sitä on vielä jäljelläkin. Puutarhurilla on siis aikaa touhuta, mutta aikaa
Kesäloma on alkanut jokseenkin viileissä merkeissä. Juhannus Turun saaristossa oli kylmin ja märin naismuistiin, eikä kulunut viikko ole ollut järin paljon parempi. Kylmää, pilvistä, sadetta
Huhtikuun lämpöaaltoa seurasi ainakin täällä Turussa kylmiä päiviä ja öitä sekä kosteaa koleutta, mutta onneksi sentään myös lämpöä ja auringonpaistetta. ”Vaihtelevaa säätä”, sanoisi meteorologi. Siitä
Uusi kasvihuone on nyt valmis. Viljelypenkit puuttuvat vielä, mutta niiden kanssa ei niin kiirettä olekaan. Samoin on ympäristössä vielä siistittävää ja laitettavaa, mutta siihenkin ehtii
Taimikasvatus on täällä hyvällä mallilla: kaikki tähän mennessä kylvetyt ovat jo mukavan kokoisia taimia ja kasvavat ja vankistuvat kovaa vauhtia. Minulla on tapana alkaa karaista ja
Uutta lunta pakkaa ja maa pysyy jäässä. Ei voi muuta kuin haaveila ja suunnitella tulevan kasvihuoneen istutuksia. Jotenkin näin se ehkä menee.
Olipa hankala löytää ja valita uusi kasvihuone entisen myrskyssä murskaantuneen tilalle. Koska aivan samanlaista – eli nykyisille pohjille ja istutuslaatikoille suoraan sopivaa – ei enää