Ystävyyden mehipenkki

Ystävyys on kallein aarre, se ei haihdu milloinkaan. Toivon, että mekin saamme sen myös pitää ainiaan.

Vuosia sitten sain ystävältäni muutaman mehikasvin taimen. Ne olivat Mynämäeltä, jotakin ikiaikaista maatiaiskantaa. Tein pikkuruisille ruusukkeille pikkuruisen hiekkapedin perennapenkin kupeeseen. Upotin ne varovaisesti hiekkaan ja asettelin kauniita kiviä lisäkoristeiksi. Kivet olivat Turun saaristosta. Jostakin sieltä.

Sitten parin vuoden jälkeen jouduin vähän laajentamaan penkkiä. Mynämäkiset olivat asettuneet taloksi Turkuun ja lisääntyivät hurjaa vauhtia. Sen jälkeen olen laajentanut penkkiä vaivihkaa lähes joka kevät. Penkki on rehevä, ja etenkin tähän aikaan vuodesta upea, kun uudet kukkavarret ovat pulleina ja valmiina puhkeamaan lyhyeen, mutta komeaan loistoonsa.

Tämä pikkuinen penkki on minulle erityisen tärkeä. Se on rakentunut kokonaan ystävältä saatujen alkujen varaan. Se symboloi minulle monikymmenvuotista ystävyyttä ja sitä miten ystävyys syvenee ja kasvaa vuosi vuodelta. Mehikasvi on vaatimaton, ei se vedä vertoja upeasti kukkiville pioneille tai kärhöille. Mutta se on sinnikäs ja siinä on uskomatonta voimaa. Kuten vain ystävyydessä on.