Joulu sujui tänäkin vuonna perinteisin menoin, mutta oli kuitenkin hiukan toisenlainen. Vuodet seuraavat toisiaan ja elämän kiertokulku jatkuu. Nyt oli meidän vuoromme viettää ensimmäistä joulua mummuna

Lyhtytaloon on tullut jo joulu. Asukas on kantanut kuusen sisälle ja joulusukka odottelee takanreunuksella. Talo sijaitsee Turussa, mutta sen asukas on matkustellut paljon ja siksi
Syksy alkaa Etelä-Suomessakin vääjäämättä kääntyä kohti talvea. Ensi yön aikana lämpötilan ennustetaan Turussa laskevan nollaan tai lähelle sitä. Taivaalta saattaa sataa räntää. Vaan saahan se talvi