Voi, miten kevään tulo kutkuttaa! Erityisesti nyt, kun uusi taimikasvihuone on valmiina. Reilun neliön kokoinen seinämallinen kasvihuone on koottu ja kannettu ison kasvihuoneen sisälle. Se

Voi, miten kevään tulo kutkuttaa! Erityisesti nyt, kun uusi taimikasvihuone on valmiina. Reilun neliön kokoinen seinämallinen kasvihuone on koottu ja kannettu ison kasvihuoneen sisälle. Se
Ensimmäinen chilikesäni alkaa olla takana päin. Kesä oli pitkä ja kuuma, ja sitä on seurannut lämmin syksy. Viikonvaihteessa Mauri-myrsky toi mukanaan vielä erikoisen lämpöpiikin, joka nosti
Vuoden 2018 heinäkuu tulee jäämään mieliimme kuumana ja kuivana. Ilmatieteen laitoksen mukaan Turussa on heinäkuun alusta tähän päivään (29.7.) ollut jo 18 hellepäivää, vettä tuona
Minulla on kasvihuoneessa yleensä tomaattien lisäksi pari kurkkua, niin tänäkin vuonna. Kasvatan pieniä salaattikurkkuja, joita on mukava napsia sellaisenaan tai laittaa salaatin sekaan. Muutamia lajikkeita
Kyllä on toukokuu kiireistä aikaa kotipuutarhurilla. Ensin kevät matelee ja koettelee tarhurin kärsivällisyyttä, ja sitten yhtäkkiä pitäisikin kaikki saada tehtyä ja valmiiksi samantien. Käännetään, kalkitaan,
Hän on täällä taas – kuinka sua kaipasin. Täällä taas – talven yli odotin. Ja täällä taas – neiti Kevät on tullut kaupunkiin. – Sir Elwoodin hiljaiset
Ennen kuplahuoneen käyttöönottoa halusin nähdä, miten se pitää lämpöä ja paljonko sen lämmittäminen vuorokaudessa maksaa. Lämmittimenä minulla on 2 kW:n Palma-lämpöpuhallin. Testivuorokausi alkoi maanantaina puolelta
Viikon loma kevääseen heräävässä Italiassa on takana. Vaikka Turussa vielä lämpötila onkin pakkasen puolella ja luntakin maassa, oli lauantaipäivä lämmin ja aurinkoinen. Oli niin lämmintä, että
Nyt se on valmis: pikkuinen kuplamuovihuone kasvihuoneen sisällä. Tarkoitus on kokeilla pikkuhuoneen lämmittämistä niin, että sinne voisi siirtää taimet jo huhtikuun alkupuolella. Hankin kasvihuonelämmittimen viime
Ostin loppukesästä kasvihuoneeseen Palma- lämpöpuhaltimen. Ajatuksena oli vähentää kosteuden haittoja ja myös tuoda lisälämpöä viileneviin alkusyksyn öihin. Melkomoisen alkusäätämisen jälkeen sain lämmittimen toimimaan, kuten halusin ja jatkoin
Koko kesä on ollut kylmä, ja nyt elokuussa myös liiallinen kosteus on alkanut kiusata kasvihuoneessa. Hometta ja härmää on ollut, mutta olen onnistunut kuitenkin aika
Heinäkuun loppupuolella huomasin yhdessä tomaaatissa harsomaiseksi muuttuneen lehden, kohta jo toisenkin. Lähempi tarkastelu osoitti, että lehden alapinnalla oli vilkkaasti liikkuvia, hyvin pieniä vihreitä toukkia. Ne
Viikko poissa kotoa ja kasvihuoneessa näyttää viidakolta. Tomaatit ovat venyneet reippaasti lisää pituutta ja lehtimassaa riittää. Kurkut ovat laittaneet vieläkin paremmaksi. Ne suikertelevat sinne tänne
Vihdoinkin alkaa Turussa tuntua kesältä. Viikolla on ollut lämpimiä ja aurinkoisia päiviä ja puutarha on hetkessä puhjennut kukoistukseensa. Sireeni on avannut tuoksuvat kukkaterttunsa, alppiruusut ovat