(29.4.) Olen nyt kahtena kesänä yrittänyt kasvattaa köynnöspinaattia. Edelliskeväänä hankin siemenet Maatiainen ry:stä. Kylmäkäsittelin siemenet jääkaapissa, esikasvatin sisällä ja säiden lämmettyä istutin taimet ulos. Ne itivät

(14.5.) Viime keväänä minun oli saatava puutarhaani köynnöspinaattia, tuota viime aikoina kovasti suosiotaan lisännyttä kasvimaan monivuotista terveyspommia. Taimia tai edes siemeniä ei ole kovin yleisesti tarjolla,
Heinäkuu on jo ylittänyt puolenvälin, aletaan olla aikalailla keskellä kesää. Lomaa on ollut, ja sitä on vielä jäljelläkin. Puutarhurilla on siis aikaa touhuta, mutta aikaa
Kesäloma on alkanut jokseenkin viileissä merkeissä. Juhannus Turun saaristossa oli kylmin ja märin naismuistiin, eikä kulunut viikko ole ollut järin paljon parempi. Kylmää, pilvistä, sadetta
Ostin puutarhamessuilta köynnöspinaatin siemeniä. Köynnöspinaatti on minulle entuudestaan täysin tuntematon, vaikka kyseessä onkin vanha perinnekasvi. Köynnöspinaatti on ollut vähän unohduksissa, mutta viime vuosina se on lisännyt suosiotaan.