Tänä vuonna kylvin ensimmäiset tomaatit 26.2., viimeiset vasta 9.3. Se on itselläni melko myöhään, sillä yleensä kylvöt eivät ole menneet maaliskuulle. Syynä on sähkön korkea

Tänä vuonna kylvin ensimmäiset tomaatit 26.2., viimeiset vasta 9.3. Se on itselläni melko myöhään, sillä yleensä kylvöt eivät ole menneet maaliskuulle. Syynä on sähkön korkea
Kokeilen nyt ensimmäistä kertaa microdwarf-tomaattien kasvattamista. Tutkin syksyllä ruotsalaisen Tomat Mamman (tomatmamman.se) tomaattisivustoa ja innostuin niistä. Microdwarfit ovat nimensä mukaisesti hyvin pienikokoisia ja sopivat sen
Laitoin ensimmäiset chilit itämään 18. joulukuuta. Lautalle menivät silloin rocoto Montufar, Numex Suave Orange ja jokin tuntematon lajike Nepalista. Montufaria olen kasvattanut joka vuosi siitä
Jos ei tammikuussa ole chilin siemenet mullassa, osoittaa se harvinaista malttia ja mielenlujuutta. Vanha suomalainen sananlasku Itsellä ei moista voimaa ja luonnetta ole, vaan kärsimättömyyttäni
Aloitin kauden chilikylvöt aikaisin, jo joulukuun alussa. Molemmat silloin kylvämäni rocotot eli Montufar ja Costa Rica sekä yksi c. chinense Coffee itivät lautalla parissa viikossa
Olen yleensä aloittanut chilikylvöt tammikuun alkupuolella. Jotkut lajit ja lajikkeet vaativat kuitenkin varsin pitkän kasvuajan ennen hedelmävaihetta ja sen takia niiden satoa saa helposti odottaa
Kuukausista ihanin on toukokuu. Puutarhurille se on myös kiireisin. Kaikki tapahtuu nopeasti; pitää kylvää, koulia, istuttaa, lannoittaa, leikata, tukea ja vaikka mitä muuta. Kun vielä
Kylvin äsken kurpitsansiemenet esikasvatukseen; kaksi kesäkurpitsaa ja kaksi minikurpitsaa. Siinä olivat uskoakseni tämän kevään viimeiset esikasvatettavat. Aika monta kylvökierrosta tässä on jo ollutkin. Ensimmäsenä tammikuussa
Muutama vuosi sitten kasvatin kaupan chilistä yhden taimen, jätin sen kesäksi heitteille puutarhaan ja syksyllä keräsin sadon. Se oli epämuodostunut ja maistui pahalta. Ei minusta
(26.2.) Alkuviikon kevättunnelma on haihtunut . Puutarhassa lumivaippa sen kun kasvaa ja maisema näyttää yhä talvisemmalta. Kevät oli kuitenkin ehtinyt jo piirtyä ajatuksiini, ja oli