Tänä vuonna kylvin ensimmäiset tomaatit 26.2., viimeiset vasta 9.3. Se on itselläni melko myöhään, sillä yleensä kylvöt eivät ole menneet maaliskuulle. Syynä on sähkön korkea

Tänä vuonna kylvin ensimmäiset tomaatit 26.2., viimeiset vasta 9.3. Se on itselläni melko myöhään, sillä yleensä kylvöt eivät ole menneet maaliskuulle. Syynä on sähkön korkea
Joo joo. Kyllä tiedetään, että huhtikuu ei välttämättä merkitse kevään tasaista ja nopeaa etenemistä. Onhan meillä ”uusi lumi on vanhan surma”, ”kevät keikkuen tulevi”, ja
Hänen kuninkaallinen hienoutensa, The Taimihuone III on valmis! Se sopii täydellisesti paikalleen ison kasvihuoneen sisälle ja hienon näköinenkin se on. Hyllyt ovat paikoillaan, lämpöpuhallin valmiina
Olen jo useampana keväänä aloittanut kasvihuonekauden maalis-huhtikuun vaihteessa. Tänä vuonna jätin taimet ensimmäistä kertaa lämmitettyyn taimihuoneeseen viikko sitten, eli 2. päivä huhtikuuta. Sitä ennen olin