Chilit rakastavat lämpöä ja valoa, joita kumpaakaan ei talossamme talvella ole liikaa. Kylpyhuoneen lattialla on lämmintä ja ilmakin sopivan kosteaa, mutta taimien tarvitsemaa valoa sinne
Chilit rakastavat lämpöä ja valoa, joita kumpaakaan ei talossamme talvella ole liikaa. Kylpyhuoneen lattialla on lämmintä ja ilmakin sopivan kosteaa, mutta taimien tarvitsemaa valoa sinne
Kuukausista ihanin on toukokuu. Puutarhurille se on myös kiireisin. Kaikki tapahtuu nopeasti; pitää kylvää, koulia, istuttaa, lannoittaa, leikata, tukea ja vaikka mitä muuta. Kun vielä
Kylvin äsken kurpitsansiemenet esikasvatukseen; kaksi kesäkurpitsaa ja kaksi minikurpitsaa. Siinä olivat uskoakseni tämän kevään viimeiset esikasvatettavat. Aika monta kylvökierrosta tässä on jo ollutkin. Ensimmäsenä tammikuussa
Itävyydeltään ja kasvultaan surkean pettymyksen tuottaneesta Perfect Flame -tomaatista kehittyi lopulta taimivaiheeseen neljä. Kylvin siemeniä kaikkiaan liki kolmekymmentä. Taimista kolme on niin pieniä, ettei niistä
Taimet olivat loman ajan eli viikon päivät autotallin viileydessä, joskin hyvässä valossa. Hyvin ne pärjäsivät, kun naapurin rouva huolehti kastelusta, mutta selvästi kehitys oli hidastunut
Kylvin äsken kevään ensimmäiset tomaatinsiemenet. Tavalliseen tapaani lajikelista on pääosin entinen, mutta on siellä sentään jotain uuttakin. Tunnettuja lajikkeita on seitsemän, ja tällaisella sortimentilla mennään:
Voi, miten kevään tulo kutkuttaa! Erityisesti nyt, kun uusi taimikasvihuone on valmiina. Reilun neliön kokoinen seinämallinen kasvihuone on koottu ja kannettu ison kasvihuoneen sisälle. Se
Kylvin ensimmäiset chilit päivää vaille kolme viikkoa sitten. Rocoto Montufar ja Aji Cristal pääsivät silloin vermikuliitilla ja perliitillä kevennettyyn kylvömultaan. Aji Cristal nousi pintaan reilussa
Viikon loma kevääseen heräävässä Italiassa on takana. Vaikka Turussa vielä lämpötila onkin pakkasen puolella ja luntakin maassa, oli lauantaipäivä lämmin ja aurinkoinen. Oli niin lämmintä, että
Nyt se on valmis: pikkuinen kuplamuovihuone kasvihuoneen sisällä. Tarkoitus on kokeilla pikkuhuoneen lämmittämistä niin, että sinne voisi siirtää taimet jo huhtikuun alkupuolella. Hankin kasvihuonelämmittimen (kivikangas.fi)
Maaliskuu! Lumesta ja pakkasesta huolimatta alkaa tuntua vahvasti keväältä. Mietin ja suunnittelen puutarhajuttuja, yritän keksiä pientä keväistä tekemistä. Eilen pesin kaikki puutarhasakset; sekin oli yksi
Koko viikon on ollut varsinainen takatalvi. Lunta, räntää ja rakeita on tullut joka päivä ja lämpötila pysytellyt vain muutamassa plus-asteessa, yöllä on menty pakkasen puolelle.
Ei pelkkää rakkautta ja Substralia, vaan myös tukea tomaatit tarvitsevat. Taimet ovat jo kasvaneet siihen mittaan, että oli aika asettaa ensimmäiset tukikepit. Enkös vain siis
Nyt on reilut kaksi viikkoa siitä, kun malttamattomana kylvin ensimmäiset siemenet. Kaikki olivat vanhoja tuttuja tomaattilajeja, ja myös siemenet olivat vanhoja. Sen jälkeen olen kylvänyt