Kyllä on toukokuu kiireistä aikaa kotipuutarhurilla. Ensin kevät matelee ja koettelee tarhurin kärsivällisyyttä, ja sitten yhtäkkiä pitäisikin kaikki saada tehtyä ja valmiiksi samantien. Käännetään, kalkitaan,

Kyllä on toukokuu kiireistä aikaa kotipuutarhurilla. Ensin kevät matelee ja koettelee tarhurin kärsivällisyyttä, ja sitten yhtäkkiä pitäisikin kaikki saada tehtyä ja valmiiksi samantien. Käännetään, kalkitaan,
Toukokuu on kohta puolessa, ja vasta nyt olen saanut kasvimaan viljelysuunnitelman valmiiksi asti. Noudatan sikin sokin -mentelmää, eli sekaviljelyä ja mahdollisuuksien mukaan vuoroviljelyä. Kasvimaan yhden
Hän on täällä taas – kuinka sua kaipasin. Täällä taas – talven yli odotin. Ja täällä taas – neiti Kevät on tullut kaupunkiin. – Sir Elwoodin hiljaiset
Vaikka lopetin jo kasvihuoneen lämmittämisen, on siellä vielä hiukan kypsiä tomaatteja poimittaviksi, kuten myös vähän viinirypäleitä ja muutamia ananaskirsikoita. Kasvimaalta satoa sen sijaan tulee enemmänkin.
Vihdoinkin alkaa Turussa tuntua kesältä. Viikolla on ollut lämpimiä ja aurinkoisia päiviä ja puutarha on hetkessä puhjennut kukoistukseensa. Sireeni on avannut tuoksuvat kukkaterttunsa, alppiruusut ovat
Hei hulinaa, kylläpä on puuhaa riittänyt viime päivinä! Viikolla on ollut aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, mutta eilen satoi vapun kunniaksi lumen maahan. Sain iltapäivällä kuljettaa
Vajaat kaksi viikkoa sitten kokosin kennomuovisen taimilavani ja laitoin sen kasvimaalle. Maa oli jo pehmennyt sen verran, että saatoin kylvää lavan suojiin pinaattia ja pari
Nyt on ensimmäinen etappi taimikasvatuksessa saavutettu, kun kaikki tähän asti kylvetyt taimet on koulittu. Hiukan heikosta itämisessta huolimatta tomaattejakin oli lopulta taas noussut yli oman
Malttamattoman mieli on jo pitkällä keväässä ja aina alkukesässä saakka. Maa on vielä jäässä eikä esikasvatuksen lisäksi oikeastaan voi tehdä muuta kuin suunnitella. Vuoroviljelyn hyödyt ovat
(3.1.2017) Joulu meni, vuosi vaihtui ja puutarhatonttukin alkaa varovaisesti raottaa silmiään: jokohan sitä olisi aika heräillä? Hankin joulukukaksi kotiin valkoisen jouluruusun. Yritän saada sen säilymään
(29.7.) Kesä ja loma yhdessä lienevät ihmisen parasta aikaa! Ja myös puutarhan. Parin viikon lomamatkan aikana kaikki oli sujunut puutarhassa hyvin, kasvihuone oli muuttunut
(23.5.) Minulla on tapana pitää lehtikaalit harson alla vähintään heinäkuun puoliväliin saakka. Näin olen torjunut kaalikärpästen ja muiden tuholaisten hyökkäykset ja olen saanut kaalit omaan
(7.5.) Kuluneen viikon aikana kevät on Turussa edennyt todella rivakasti. Oikeastaan alkaa jo tuntua enemmänkin kesältä, kun lämpötila huitelee kahdenkymmenen pinnassa ja aurinko jaksaa paistaa.
(23.4.) Vuoroviljely kuulostaa minun korvissani kovin ammattimaiselta ja hienolta. Ymmärrän sen merkityksen ja tiedän suunnilleen, miten se menee. Joskus haaveilin, että voisin omalla kasvimaallanikin toteuttaa