Kasvimaan suunnitelma 2023

Vaikka kasvimaani on pieni eikä siinä tarvita sen isompaa suunnittelua, laitan kuitenkin taas muistiin, mitä mihinkin kohtaan kylvän ja istutan. Haluan näin varmistaa, että vuoroviljely toteutuu edes suurin piirtein siten, kuin olen sen ajatellut. Koska penkkejä on vain kolme, ei niistä synny oikeaoppista neljän vuoden kiertoa. Lisäksi penkistä toiseen siirtyvien kasvien kasvualat ovat eri kokoisia, mikä sotkee kiertoa entisestään.

Mutta joka tapauksessa kasvit kasvavat vuorovuosin eri penkeissä ja osin myös penkkien eri päissä. Uskoakseni kasveille tulee tällä tavoin riittävän pitkä tauko kasvupaikkojen välillä. Se ehkäisee kasvitauteja ja vuorottelulla on vaikutusta myös maaperän ravinteisiin. Tosin sillä ei minun penkeissäni liene kovin suurta merkitystä, koska joka tapauksessa lisään niihin vuosittain bokashimultaa ja kanankakkaa. Kasvista riippuen joko enemmän tai vähemmän.

Syksyllä istuttamani valkosipulit ovat jo nousseet pintaan. Näyttää siltä, että jokainen kynsi on lähtenyt kasvuun. Lajike on kotimaista luomutuotantoa ’Siikajokinen’. Usein olen kasvattanut Aleksandraa, mutta sitä ei syksyllä löytynyt mistään. Viime vuonna aukkopaikkoja jäi paljon ja sipulit olivat myös kovin pieniä. Maa oli ensin litimärkää ja jäätyi sitten syvältä. Routaa oli laajalti ja iso osa perennoistakin kuoli. Nyt näyttää onneksi paljon paremmalta.

Suosikkikesäkurpitsani Lungo di Firenzen kaveriksi aion laittaa toisen italialaisen Striato d’Italian. Niiden kylvön kanssa ei ole vielä kiirettä, mutta palmukaalin voisi jo oikeastaan laittaa esikasvatukseen kasvihuoneeseen. Samoin voisi kylvää mustajuuren, lajikkeena tänäkin vuonna Geante Noire de Russie. Punajuuri sitten vasta reilusti myöhemmin. Siitä onkin nyt uusi lajike, eli pitkän mallinen punajuuri Forono.

Papujani odottelen vielä postista saapuvaksi. Tilasin Seeds Gallery EU:sta vihreää Fasold-salkopapua. Toiseksi lajikkeeksi samaan salkoon laitan keltaista Neckargoldia; se osoittautui viime vuonna oikein herkulliseksi. Mutta niiden aika tulee vasta paljon myöhemmin, yleensä kylvän pavut kesäkuun alkupuolella.

Nyt on siis hyvä hetki tarttua lapioon ja valmistella penkit kylvökuntoon. Samalla voisi antaa valkosipuleille keväisen kanankakkasatsin 🐔 💩.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s