Jatkan pienellä kasvimaallani kolmen vuoden viljelykiertoa. Penkkejä on kolme ja kierto kulkee vastapäivään penkistä toiseen. Koska kasvit ovat käytännössä samat joka vuosi, eipä siinä juuri miettimistä ole. Mutta koska pääni on hatara, on tarvittaessa kätevä tarkistaa täältä blogista, miten se kierto taas menikään ja vaihtelinko kasvien paikkoja myös penkkien päätyjen välillä.
Talvivalkosipuli Alexandran istutin jo syksyllä, ja se onkin jo nousemassa pintaan. Annoin sille tällä viikolla keväisen kanankakkalisän, seuraava satsi sitten juhannuksen hujakoilla. Syömme paljon valkosipulia ja laitoin sitä sen takia nyt yhden rivin enemmän kuin aikaisemmin. Ei sitä silti valtavan paljon ole, vain 36 kynttä laitoin.
Tänä vuonna kasvimaalle ei tule muuta uutta kuin italialainen kesäkurpitsa ’Cocozelle De Tripolis’. Tämä tulee toisen italialaisen ’Lungo di Firenzen’ lisäksi. Viime vuonna kokeilemani Patio Star oli vähän pettymys makunsa puolesta. Mukavan kompakti se kyllä oli.
Kasvimaata on jo kunnostettu, eli vanhan mullan sekaan on lisätty uutta bokashimultaa. Tänään kylvin sinne mustajuuren, laitoin harson päälle ja toivon parasta. Viime vuonna mustajuuri meni ihan penkin alle. Useammasta kylvöstä huolimatta vain muutama iti, eivätkä nekään kasvaneet. Ensimmäistä kertaa jäimme kokonaan ilman suurta herkkuamme. En tiedä, oliko alkukesän helteillä osuutta asiaan vai oliko käyttämäni Duplex -lajike vain huonompi. Muuta en viime keväänä saanut. Tänä vuonna olin joka tapauksessa ajoissa liikkeellä ja tilasin vanhan tutun ’Geante Noire De Russien’ jo hyvissä ajoin.
Punajuurien kanssa pitää vielä odottaa. Maan lämpötila on penkissä vasta yhdeksän astetta. Palmukaalin ’Nero di Toscana’ laitoin tänään esikasvatukseen kasvihuoneeseen, entuudestaan siellä on jo muutama salaatti; vihreää Salanovaa ja Lollo Rossoa. Kasvimaalle ne pääsevät sitten joskus toukokuussa.