Niin vain hujahti kesä ohi ja nyt ollaan jo marraskuun alussa. On siis menneen kesän yhteenvedon aika. Puutarha on hiipunut, kasvihuoneet tyhjennetty eikä kasvimaalla ole enää muuta kuin vähän palmukaalia ja muutama puna- ja mustajuuri. Ryytimaasta sentään löytyy vielä kaikenlaista.
Syksy on ollut Turussa pääosin tosi lämmin. Elo-syyskuun vaihteessa tosin oli muutama niin kylmä yö, että katsoin silloin parhaaksi siirtää chilit sekä ulkoa että chilihuoneesta autotalliin lamppujen alle. Raakileita oli tuossa vaiheessa paljon, mutta aika hyvin ne kypsyivät parissa viikossa. Olen valmistanut talven varalle kastiketta, paholaisen hilloa ja väkevää chilitahnaa, jäljelle jääneet chilit ovat vakuumiin pakattuina pakkasessa.
Chinese Five Color -chilin toin tuolloin sisälle, ja sadonkorjuun jälkeen aloin leikata sitä bonchiksi. Siitä lisää joskus tuonnempana.
Tomaatit saivat olla kasvihuoneessa pidempään. Ihan viimeiset keräsin vasta lokakuun alussa, kun tyhjensin ja siivosin koko huoneen. Tomaattisato oli ihan kohtalainen, kovin paljon ei sitten lopulta jäänyt raaoiksikaan. Uusista lajikkeista mieluisin oli tumma kirskkatomaatti ’Rosella’. Se pääsee mukaan ensi vuonnakin. Sen sijaan paljon odottamani Amish Gold Slicer oli vähän pettymys enkä taida laittaa sitä enää uudelleen. Sato jäi pieneksi eikä makukaan aivan hurmannut. Samoin kävi Brandywine Blackin kanssa. Se kasvoi vaivalloisesti ja teki vain muutaman hyvin eri kokoisen hedelmän, joista osa vielä jotenkin näivettyikin. Maku sinänsä oli hyvä.
Kurkkuja ei tullut nimeksikään.
Kasvimaan satoa
Valkosipulisato oli tänä vuonna ennätyshuono. Nostin ne vasta elokuun puolivälissä, mutta kovin pieniksi jäivät silti, ja paljon oli tyhjiä paikkoja.
Punajuuret vaikuttivat alkuun kasvavan kovin kituliaaasti, mutta lopulta niistä tuli ihan kelpo sato. Kasvoivat sen verran isoiksi, että niistä on riittänyt useampaankin risottoon, pastaan ja punajuurivuokaan. Vähän on vielä maassa, kuten myös mustajuuria. Viime kesän nollasadon jälkeen nekin kasvoivat tänä vuonna hyvin.
Salkopapuina oli tänä vuonna keltaista Neckargoldia ja vihreää Neckar Könikingiä. Lehdet kasvoivat valtavan suuriksi, aluksi tuntui että muuta ei sitten tulekaan. Ehkä bokashimultaa tuli laitettua turhan tuhdisti? Mutta kyllä niitä papujakin sitten lopulta muutama kilo saatiin.
Palmukaali on takuuvarma menestyjä. Kunhan vain suojaa ötököiltä heinäkuun loppuun saakka, niin satoa tulee ja sitä riittää pakkasiin saakka. Nero di Toscana on mielestäni lehtikaaleista kaikkein paras: maultaan hienostunut ja ulkonäöltään kaunis.
Kesäkurpitsaa ei tullut mitenkään valtavasti, mutta kuitenkin sen verran, että sain muutaman purkin säilykettäkin talven varalle. Lajikkeina olivat vanha suosikkini Lungo di Firenze ja uusi tuttavuus Cocozelle de Tripolis. Viime mainittu osoittautui oikein herkulliseksi ja pääsee varmasti jatkoon.
Laitanpa tähän loppuun nyt vielä suosikkireseptini kesäkurpitsasasäilykkeestä. Ehkä siitä on jollekin iloa ensi vuonna.
Kesäkurpitsasäilyke
Ainekset:
½ kg kesäkurpitsaa
1 punainen chili
2 valkosipulinkynttä
½ sitruuna
1 rkl maustepippureita
pieni nippu tuoretta korianteria
Liemi:
4 dl vettä
2 dl sokeria
2 dl valkoviinietikkaa
1 tl merisuolaa
½ dl juoksevaa hunajaa
Leikkaa kesäkurpitsa terävällä veitsellä ohuiksi viipaleiksi. Jos kurpitsa on päässyt kasvamaan turhan isoksi, kannattaa pehmeäksi mennyt sisus poistaa. Leikkaa myös chili ja valkosipuli sekä sitruuna hyvin ohuiksi siivuiksi. Silppua korianteri.
Nostele ainekset puhtaisiin ja kuumennettuihin lasipurkkeihin kerroksittain tuoreen korianterin ja maustepippureiden kanssa.
Kuumenna hunajaa lukuunottamatta muut liemen ainekset keskenään niin, että sokeri sulaa täysin. Lisää hunaja kuumaan liemeen. Kaada liemi purkkiin ja sulje kansi. Anna jäähtyä ja laita kylmään. Maku on kaikkein parhaimmillaan parin viikon säilömisen jälkeen. Määrästä tulee reilu litra säilykettä.
Puutarhatontun päiväkirja 