Tämän kevään chilikylvöissäni on melkein alusta asti pelmahdellut pieniä lentäviä hyönteisiä, ja päivien kuluessa niitä on tullut aina vain enemmän. Tarkemmin niitä tutkittuani päädyin siihen,
Tämän kevään chilikylvöissäni on melkein alusta asti pelmahdellut pieniä lentäviä hyönteisiä, ja päivien kuluessa niitä on tullut aina vain enemmän. Tarkemmin niitä tutkittuani päädyin siihen,
Nyt on toinen talvi, kun Välimeren alueen kasvit talvehtivat autotallissa. Autoa siellä ei ole koskaan meidän aikanamme ollut, eli kyseessä on oikeammin varasto. Viime talvi
Kylvin ensimmäiset chilit päivää vaille kolme viikkoa sitten. Rocoto Montufar ja Aji Cristal pääsivät silloin vermikuliitilla ja perliitillä kevennettyyn kylvömultaan. Aji Cristal nousi pintaan reilussa
Heti tammikuun alussa puutarhatontun ajatukset karkaavat kevääseen. Valmisteluja pitäisi jo päästä tekemään, vaikka puutarhassa on hanget korkeat nietokset. Aikaiset chilikylvöt auttavat suurimpaan poltteeseen, ja uusien
Loppiainen käynnistää chilikauden. Vai miten se vanha kristillinen perinne oikein menee? Joka tapauksessa täällä loppiaisesta tuli nyt kevään aloitus, kun kylvin ensimmäiset chilin siemenet. Minähän
Pari vuotta sitten ostin Plantagenista pienen sitruspuun, kalamondiinin. Ostettaessa sillä oli mittaa reilut 30 senttiä ja siinä oli runsaasti pieniä oransseja hedelmiä. Osa niistä pysyi
Syksy pääsi livahtamaan ohi sellaista vauhtia, että blogin päivittäminenkin jäi kokonaan. Meillä tehtiin putkiremontti ja sen päälle putkiremontin jälkien peittämisremontti. Ammattimiehet olivat asialla, mutta kun
Vuosi sitten pihallamme tehtiin iso remontti, kun vanhat ränsistyneeet terijoensalavat kaadettiin ja tilalle tehtiin istutusmuuri havuaidannetta varten. Turkulainen Viherpalvelu Ettala Oy hoiti puiden kaadon ja
Ensimmäinen chilikesäni alkaa olla takana päin. Kesä oli pitkä ja kuuma, ja sitä on seurannut lämmin syksy. Viikonvaihteessa Mauri-myrsky toi mukanaan vielä erikoisen lämpöpiikin, joka nosti
Nyt tulee kuulemma paljon kesäkurpitsaa ja on #kesäkurpitsatalkoot. No, itse en voi puhua ylituotannosta, kun en montakaan ole saanut isoksi asti kasvamaan. Kasvimaalla on sekä
Vuoden 2018 heinäkuu tulee jäämään mieliimme kuumana ja kuivana. Ilmatieteen laitoksen mukaan Turussa on heinäkuun alusta tähän päivään (29.7.) ollut jo 18 hellepäivää, vettä tuona
Pari kolme vuotta sitten ihastelin, kun pihallamme käyskenteli muutama kauris. Oli talvi ja ne näyttivät kovin somalta talvisessa puutarhamaisemassa. Saattoivat ne silloin tosin olla peurojakin,
Minulla on kasvihuoneessa yleensä tomaattien lisäksi pari kurkkua, niin tänäkin vuonna. Kasvatan pieniä salaattikurkkuja, joita on mukava napsia sellaisenaan tai laittaa salaatin sekaan. Muutamia lajikkeita
Kyllä on toukokuu kiireistä aikaa kotipuutarhurilla. Ensin kevät matelee ja koettelee tarhurin kärsivällisyyttä, ja sitten yhtäkkiä pitäisikin kaikki saada tehtyä ja valmiiksi samantien. Käännetään, kalkitaan,