Tämän kevään kylvöihin löytyy kaikkia siemeniä riittävästi vanhastaan. Ei ole mitään tarvetta hankkia yhtään uutta siemenpussia. Olen tehnyt inventaarion, ja pärjään oikein hyvin näillä nykyisillä
Tämän kevään kylvöihin löytyy kaikkia siemeniä riittävästi vanhastaan. Ei ole mitään tarvetta hankkia yhtään uutta siemenpussia. Olen tehnyt inventaarion, ja pärjään oikein hyvin näillä nykyisillä
No niin, nyt tuli laakeripuu (Laurus Nobilis) meidän keittiöön! Tai ei se mikään puu ole, pensaalta tuo ennemminkin näyttää. Löysin sen eilen mukaani Stockmannin ruokaosastolta; rosmariinin
Chiliharrastajat ovat omissa blogeissaan jo kehuskelleet kasvihuonekauden alkamisella. Se on aiheuttanut minussa ahdistusta, tuskaa ja kateutta. Minäkin haluan! Viime sunnuntaina kävin Plantagenissa, ja siellähän minua
(26.2.) Alkuviikon kevättunnelma on haihtunut . Puutarhassa lumivaippa sen kun kasvaa ja maisema näyttää yhä talvisemmalta. Kevät oli kuitenkin ehtinyt jo piirtyä ajatuksiini, ja oli
(19.2.) Minulla on jo useamman vuoden ollut keväisin pieni taimikasvattamo autotallin ikkunan edessä. Siirrän taimet sinne viileään niiden noustua kunnolla pintaan, sillä sisätiloissa ne venyvät
(11.1.) Jotta asiat tulisivat varmasti selviksi, on ne hyvä vääntää rautalangasta. Mutta miten se oikein tapahtuu? Siitä päätimme ystäväni kanssa ottaa selvää viime marraskuussa, kun
(5.1.) Lumisateet eivät nyt tahdo ollenkaan osua Turkuun. Lunta ei ole nimeksikään, vain hiukan kuuraa maassa. Kasveilla ei siis juuri ole luontaista suojaa nyt, kun
(3.1.2017) Joulu meni, vuosi vaihtui ja puutarhatonttukin alkaa varovaisesti raottaa silmiään: jokohan sitä olisi aika heräillä? Hankin joulukukaksi kotiin valkoisen jouluruusun. Yritän saada sen säilymään
(10.9.) Lehtikaali on loistava vihannes ja palkitsee kasvattajansa runsain mitoin. Niin runsain, että välillä on suorastaan vaikea keksiä, mihin kaikkeen sitä käyttäisi. Onneksi myös reseptejä löytyy
(9.8.) Tässä vaiheessa kesää olen aina kiitollinen, että puutarhassamme on vain muutama marjapensas. Kerättävää ja säilöttävää ei tule valtaisia määriä, mutta kuitenkin sen verran, että
(29.7.) Kesä ja loma yhdessä lienevät ihmisen parasta aikaa! Ja myös puutarhan. Parin viikon lomamatkan aikana kaikki oli sujunut puutarhassa hyvin, kasvihuone oli muuttunut
(10.7.) Vietimme muutamia päiviä patikoiden Dolomiiteilla ensin Monte Baldolla ja sitten Cortina d’ Ampezzon alueella. Maisemat siellä ovat huimaavan korkeat, karut ja epätodelliset. Monellakin tapaa
(5.7.) Upeasti kukkivia pensaita, tuoksuvia yrttejä, eksoottisia hedelmiä kantavia puita. Runsaita kukkapenkkejä ja huolella hoidettuja puutarhoja. Välimeren maissa puutarhatontun mieleen hiipii kaiho ja kaipuu. Saisipa