Väännettiinpä rautalankaa

(11.1.) Jotta asiat tulisivat varmasti selviksi, on ne hyvä vääntää rautalangasta. Mutta miten se oikein tapahtuu?

Siitä päätimme ystäväni kanssa ottaa selvää viime marraskuussa, kun osallistuimme viikonlopun mittaiselle metallilankatyön kurssille työväenopistolla. Kyseessä oli peruskurssi, jossa käytiin läpi tavallisimmat tekniikat ja käytännön vinkit.

Ensimmäisenä päivänä opimme langan taivutusta koukuiksi ja punontalangan oikeaoppisen aloituksen. Tuloksena oli yksi kiehkurainen koukku ja yksi langasta punottu tuikkukuppi. Ei ollut ihan nopeaa hommaa, vaikka alkuun vaikuttikin kovin helpolta.

Kurssilla oli esillä paljon valmiita mallitöitä ja myös kirjoja, joissa oli lisää ideoita omia toteutuksia varten.

rautalankakurssilla

Toisena kurssipäivänä päätimme tarttua sinänsä melko yksinkertaiseen, mutta aloittelijalle varsin isokokoiseen rautalankakoriin.

Ja olihan siinä vääntämistä. Epätoivo oli välillä ottaa vallan, kun ei korin rungosta tahtonut tulla suora eikä tasamittainen. Ei sitten millään. Lisää epätoivoa aiheutti kanaverkkotaustan saaminen paikoilleen oikein ja kauniisti. Sitä sai asetella useampaan kertaan, ja lopulta oli koko verkko jäädä vajaaksi.

rautalankakori

Aika loppui kurssilla kesken, ja viimeistely jäi kotitöiksi. Mutta lopulta oli taustaverkkokin paikoillaan, ja lopputulos ensikertalaisen tekemäksi ihan kelvollinen. Ajattelin, että kori sopii hyvin kasvihuoneeseen, ja sen takia kiinnitin siihen somisteeksi pienet puutarhatyökalut. Ehkei sille ole mitään varsinaista käyttöä, mutta hiukan turhaa kauneutta kasvihuoneessa ei liene pahaksi. Ja kyllä siinä varmaan jotain pientä voi säilyttääkin.

Kurssin jälkeen kädet olivat naarmuilla ja sormissaan tunsi kyllä jotain tehneensä. Mutta mukavaa hommaa se oli, ja varmaan vääntelyä tulee harrastettua jatkossakin. Se on kuitenkin melko työlästä, ja sitä varten on varattava kunnolla aikaa. Ehkäpä kesällä voisi järjestää kokonaisen vääntelypäivän!

Sain pojaltani joululahjaksi ’Hienoimmat metallilankakorut’ -kirjan. Ne ovatkin sitten jo vähän vaikeampia juttuja. Mutta pitäähän sitä elämässä olla tavoitteita. Kirjan pakettikorttiin oli poika kirjoittanut mielestäni hauskasti:

Ei jotkut tahdo ymmärtää, miks rautalangast pitää vääntää nää.

2 thoughts on “Väännettiinpä rautalankaa

Add yours

  1. Voin vain kuvitella miten vaikeaa on saada tuo verkko taustalle oikein! Mutta hyvä tuli. Ja varmasti siinä voi säilyttää vaikka tukinarurullaa, saksia ja muuta pientä. 😊

    Tykkää

    1. Kiitos! Narurullia ja muuta semmoista minäkin ajattelin. Jotain kevyttä, mutta riittävän kookasta, ettei tule verkonsilmistä läpi. Uskon, että jotain muutakin puutarhaan sopivaa tulee vielä väännettyä 😄.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: