Minulla on joka vuosi ollut kasvihuonekurkuissa jonkinmoista kiusaa vihannespunkeista. Tilanne ei koskaan ole päässyt kovin pahaksi eivätkä punkit ole siirtyneet muihin kasveihin. Olen torjunut niitä
Minulla on joka vuosi ollut kasvihuonekurkuissa jonkinmoista kiusaa vihannespunkeista. Tilanne ei koskaan ole päässyt kovin pahaksi eivätkä punkit ole siirtyneet muihin kasveihin. Olen torjunut niitä
Vaihteleva. Sellainen on tämä kesä ollut, niin säiden kuin puutarhan kasvunkin kanssa. Toukokuu oli kylmä, kesäkuussa ennen juhannusta oli hyvinkin lämmintä ja heinäkuussa, etenkin loppupuolella
Ensin oli maaliskuu ja kesä oli jossakin sadan vuoden päässä. Ja nyt sitten yht äkkiä ollaan kesäkuun puolivälissä; ihan kumma juttu. Kasvihuoneessa on jo kesämoodi
Kuukausista ihanin on toukokuu. Puutarhurille se on myös kiireisin. Kaikki tapahtuu nopeasti; pitää kylvää, koulia, istuttaa, lannoittaa, leikata, tukea ja vaikka mitä muuta. Kun vielä
Vuoden 2018 heinäkuu tulee jäämään mieliimme kuumana ja kuivana. Ilmatieteen laitoksen mukaan Turussa on heinäkuun alusta tähän päivään (29.7.) ollut jo 18 hellepäivää, vettä tuona
Minulla on kasvihuoneessa yleensä tomaattien lisäksi pari kurkkua, niin tänäkin vuonna. Kasvatan pieniä salaattikurkkuja, joita on mukava napsia sellaisenaan tai laittaa salaatin sekaan. Muutamia lajikkeita
Toin viime kesän Italian reissulta tomaatinsiemeniä ’Red Cherry’. En tietenkään tiennyt niiden laadusta yhtään mitään, paitsi pussin kyljestä näkyi, että kyseessä on runkotomaatti ja hedelmät
Päivitys kirjoitukseen: Mäntysuopaa ei ole hyväksytty kasvisuojeluaineeksi, enkä enää käytä sitä tautien tai tuholaisten torjunnassa. Ruokasoodalla on ns. perusaineen status, ja sitä voidaan käyttää vihanneksilla,
Viikko poissa kotoa ja kasvihuoneessa näyttää viidakolta. Tomaatit ovat venyneet reippaasti lisää pituutta ja lehtimassaa riittää. Kurkut ovat laittaneet vieläkin paremmaksi. Ne suikertelevat sinne tänne
(26.7.) Hups vain on kesä kerennyt jo pitkälle, kohta ollaan heinäkuun lopussa. Turussa on satanut paljon, ja päivät ovat usein olleet pilvisiä ja viileitä. Tähän asti
(29.4.) Kylmyydestä huolimatta kevät etenee. Viime päivinä säätila on ollut niin surkean kylmä ja sateinen, että olen joutunut pitämään taimet melkein koko ajan autotallissa taimihyllyllä. Puutarha-askareet
Aurinkoinen lauantaipäivä oli ihanteellinen pieniä puutarha-askareita varten. Vähän haikein mielin siivosin kasvimaalta pitkiksi kukkavarsiksi venähtäneet salaatit ja kaikkensa antaneen kesäkurpitsan. Keräsin viimeiset pavut ja kurkut
Joko se meni? Kesä? Ei voi olla totta! Juurihan minä sydän ilosta läikkyen valmistelin upouutta kasvihuonettani kesään. Vasta äsken kylvin kasvimaalle ensimmäiset salaatit ja istutin
Heinäkuu on jo ylittänyt puolenvälin, aletaan olla aikalailla keskellä kesää. Lomaa on ollut, ja sitä on vielä jäljelläkin. Puutarhurilla on siis aikaa touhuta, mutta aikaa