Viidakkotunnelmaa

Viikko poissa kotoa ja kasvihuoneessa näyttää viidakolta. Tomaatit ovat venyneet reippaasti lisää pituutta ja lehtimassaa riittää. Kurkut ovat laittaneet vieläkin paremmaksi. Ne suikertelevat sinne tänne ja kasvattavat uusia haaroja vauhdilla.

Saattaa olla, että olin alkukesästä varastolannoituksen kanssa ehkä turhankin avokätinen.

Kurkkuja on saanut syödä jo pari viikkoa, ja uusia hedelmiä on tulossa runsaasti. Kahdesta lajikkeestani Iznik on selvästi rotevampi ja nopeakasvuisempi. Sen lehdet ovat ruokalautasen kokoiset, ja olen joutunut karsimaan niitä jo useampaan kertaan.  Muutoin ne pian varjostaisivat aivan liikaa. Iznik tekee runsaasti sivuhaaroja ja myös niitä joutuu poistamaan kovalla kädellä.

Iznikin hedelmät ovat noin 15 sentin mittaisia, sileäpintaisia. Makoisia ovat, ja jollakin tapaa rapean tuntuisia. Siemenet ovat aika pienet.

Toinen lajikkeeni on Picolino, sitä on minulla nyt ensimmäistä kertaa. Se kasvaa hiukan hillitymmin eivätkä sen lehdet ole aivan yhtä isot kuin Iznikillä. Se ei myöskään tee ihan yhtä paljon sivuhaaroja. Hedelmät ovat samankaltaiset, ja maku ehkä aavistuksen Iznikiä makeampi. Kasvutapansa puolesta Picolino sopii pieneen kasvihuoneeseen.

Tomaatit kypsyvät hitaasti,  vielä ei ole saanut edes maistiaisia. Osa hedelmistä sentään jo punastelee hiukan. En muista, että koskaan aikaisemmin olisi kypsyminen mennyt näin myöhään. Kylvin siemenet helmi-maaliskuun vaihteessa, kuten tavallisestikin, mutta ilmeisesti viileä kesä hidastaa kasvua myös kasvihuoneessa. Raakileita on kuitenkin paljon, eli uskoakseni hyvä sato tästä vielä tulee.

Kuten kurkuista, myös tomaateista olen joutunut karsimaan lehtimassaa jo useampia kertoja. Suurin osa tomaateistani on vanhoja tuttuja lajikkeita, eli suunnilleen tiedän, miten ne kasvavat.

Oranssi Yellow Mimi on uusi. Se näyttää satoisalta ja hyväkasvuiselta, isoja hedelmäterttuja on runsaasti. Sen ensimmäiset hedelmät ovat kohta jo kypsiä. Viime kesän Italiantuliaiseni Red Cherry kasvaa hulvattomasti. Se ilmeisesti kuvittelee olevansa pensastomaatti, vaikka ei sitä ole. Se pyrkii haaromaan voimakkaasti ja lähtee kasvattamaan uusia hedelmäoksia jopa lehtioksistakin.

IMG_1074Myös karviaiskoiso kasvaa voimalla isossa ruukussaan. Pituutta ja lehtiä on paljon, hedelmiä vähemmän.  Olen poistanut siitä joitakin sivuhaaroja, ettei se vallan villiintyisi. Koisosta ei  ole kokemusta entuudestaan, joten en oikein tiedä, mitä odottaa.

Mitään tuholaisia en ole kasvihuoneesta tavannut, mistä sietää olla kiitollinen.

 

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: