Syksy pääsi livahtamaan ohi sellaista vauhtia, että blogin päivittäminenkin jäi kokonaan. Meillä tehtiin putkiremontti ja sen päälle putkiremontin jälkien peittämisremontti. Ammattimiehet olivat asialla, mutta kun

Syksy pääsi livahtamaan ohi sellaista vauhtia, että blogin päivittäminenkin jäi kokonaan. Meillä tehtiin putkiremontti ja sen päälle putkiremontin jälkien peittämisremontti. Ammattimiehet olivat asialla, mutta kun
Vuosi sitten pihallamme tehtiin iso remontti, kun vanhat ränsistyneeet terijoensalavat kaadettiin ja tilalle tehtiin istutusmuuri havuaidannetta varten. Turkulainen Viherpalvelu Ettala Oy hoiti puiden kaadon ja
Ensimmäinen chilikesäni alkaa olla takana päin. Kesä oli pitkä ja kuuma, ja sitä on seurannut lämmin syksy. Viikonvaihteessa Mauri-myrsky toi mukanaan vielä erikoisen lämpöpiikin, joka nosti
Nyt tulee kuulemma paljon kesäkurpitsaa ja on #kesäkurpitsatalkoot. No, itse en voi puhua ylituotannosta, kun en montakaan ole saanut isoksi asti kasvamaan. Kasvimaalla on sekä
Vuoden 2018 heinäkuu tulee jäämään mieliimme kuumana ja kuivana. Ilmatieteen laitoksen mukaan Turussa on heinäkuun alusta tähän päivään (29.7.) ollut jo 18 hellepäivää, vettä tuona
Pari kolme vuotta sitten ihastelin, kun pihallamme käyskenteli muutama kauris. Oli talvi ja ne näyttivät kovin somalta talvisessa puutarhamaisemassa. Saattoivat ne silloin tosin olla peurojakin,
Minulla on kasvihuoneessa yleensä tomaattien lisäksi pari kurkkua, niin tänäkin vuonna. Kasvatan pieniä salaattikurkkuja, joita on mukava napsia sellaisenaan tai laittaa salaatin sekaan. Muutamia lajikkeita
Kyllä on toukokuu kiireistä aikaa kotipuutarhurilla. Ensin kevät matelee ja koettelee tarhurin kärsivällisyyttä, ja sitten yhtäkkiä pitäisikin kaikki saada tehtyä ja valmiiksi samantien. Käännetään, kalkitaan,
Toukokuu on kohta puolessa, ja vasta nyt olen saanut kasvimaan viljelysuunnitelman valmiiksi asti. Noudatan sikin sokin -mentelmää, eli sekaviljelyä ja mahdollisuuksien mukaan vuoroviljelyä. Kasvimaan yhden
Hän on täällä taas – kuinka sua kaipasin. Täällä taas – talven yli odotin. Ja täällä taas – neiti Kevät on tullut kaupunkiin. – Sir Elwoodin hiljaiset
Hyvä tavaton! Ensimmäisessä chilissä (Rocoto Rojo Ollantaytambo) on ensimmäiset nuput. Rocotot ovat nyt olleet kolme yötä kuplahuoneessa ja taitavat viihtyä.
Ennen kuplahuoneen käyttöönottoa halusin nähdä, miten se pitää lämpöä ja paljonko sen lämmittäminen vuorokaudessa maksaa. Lämmittimenä minulla on 2 kW:n Palma-lämpöpuhallin. Testivuorokausi alkoi maanantaina puolelta
Viikon loma kevääseen heräävässä Italiassa on takana. Vaikka Turussa vielä lämpötila onkin pakkasen puolella ja luntakin maassa, oli lauantaipäivä lämmin ja aurinkoinen. Oli niin lämmintä, että
Nyt se on valmis: pikkuinen kuplamuovihuone kasvihuoneen sisällä. Tarkoitus on kokeilla pikkuhuoneen lämmittämistä niin, että sinne voisi siirtää taimet jo huhtikuun alkupuolella. Hankin kasvihuonelämmittimen viime