Lomamatka Puolassa alkaa kääntyä kohti loppuaan. Vielä yksi matkapäivä läpi Liettuan ja Latvian, yöpyminen Pärnussa ja sitten Suomenlahden yli Tallinnasta Helsinkiin ja kotiin. Tämä ei
Lomamatka Puolassa alkaa kääntyä kohti loppuaan. Vielä yksi matkapäivä läpi Liettuan ja Latvian, yöpyminen Pärnussa ja sitten Suomenlahden yli Tallinnasta Helsinkiin ja kotiin. Tämä ei
Ystävyys on kallein aarre, se ei haihdu milloinkaan. Toivon, että mekin saamme sen myös pitää ainiaan. Vuosia sitten sain ystävältäni muutaman mehikasvin taimen. Ne
Kesäloma on alkanut jokseenkin viileissä merkeissä. Juhannus Turun saaristossa oli kylmin ja märin naismuistiin, eikä kulunut viikko ole ollut järin paljon parempi. Kylmää, pilvistä, sadetta
Puutarhurin on ihan turha kuvitella pärjäävänsä jollakin tavoin taistelussa rikkaruohoja vastaan. Voihan niitä hillitä ja päästä jonkunlaiseen kauhun tasapainoon. Mutta että voittaisi ne? Ei ikinä.
Huhtikuun lämpöaaltoa seurasi ainakin täällä Turussa kylmiä päiviä ja öitä sekä kosteaa koleutta, mutta onneksi sentään myös lämpöä ja auringonpaistetta. ”Vaihtelevaa säätä”, sanoisi meteorologi. Siitä
Ensin sitä ollaan ihan pieniä ja viattomia, silkkinukkaisia. Täysin riippuvaisia toisten huolenpidosta ja rakkaudesta. Sitten varsi venyy ja muuttuu jotenkin honteloksi. Tuntuu, että äkkiä suuret
Lämpimien säiden houkuttamana aloitin kylvötyöt suoraan kasvimaalle jo huhtikuun puolivälissä. Luonnollisesti kylvin kuitenkin vain sellaiset kasvit, jotka sietävät kylmää ja ovat kylvettävissä heti maan sulaessa.
Minulla on puutarhahansikkaita varmaan miljoona paria. Tai monet niistä ovat oikeastaan parittomia. Useimmat ovat lisäksi rikkinäisiä ja kurasta koppuraisiksi kangistuneet. Nyt aion ottaa itseäni niskasta ja
Jouduin jo istuttamaan ’Zeina’ –kurkut ämpäreihin, kun ne ovat venähtäneet yli puolimetrisiksi. Kurkku ei kovin tykkää siirroista ja uudelleen istutuksista, mutta eivät ne olisi enää
Uusi kasvihuone on nyt valmis. Viljelypenkit puuttuvat vielä, mutta niiden kanssa ei niin kiirettä olekaan. Samoin on ympäristössä vielä siistittävää ja laitettavaa, mutta siihenkin ehtii
Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, mikä vaivaa kahta Sweet Olive –kirsikkatomaattiani. Niiden lehdillä, etenkin lehtiruotien kohdilla, näkyy pientä ruskehtavaa röpelöä. Ensin katsoin, että kirvoja tai
Olin hätäinen ja kylvin ensimmäiset kurkun siemenet jo helmikuussa, samaan aikaan tomaattien kanssa. Laitoin kahta eri lajiketta, pienihedelmäisiä kasvihuonekurkkuja kumpikin, eli ’Beit Alpha’ ja ’Zeina’.
Perennapenkki ei ole koskaan ollut minun vahvuuteni. Onnistun aina valitsemaan joko liian rehevät, kitukasvuiset, matalat, korkeat, huonosti kukkivat, kaatuilevat tai muuten vain epäsopivat kasvit. Lopputuloksena
Taimikasvatus on täällä hyvällä mallilla: kaikki tähän mennessä kylvetyt ovat jo mukavan kokoisia taimia ja kasvavat ja vankistuvat kovaa vauhtia. Minulla on tapana alkaa karaista ja