Kuulumisia kasvimaalta

Lämpimien säiden houkuttamana aloitin kylvötyöt suoraan kasvimaalle jo huhtikuun puolivälissä. Luonnollisesti kylvin kuitenkin vain sellaiset kasvit, jotka sietävät kylmää ja ovat kylvettävissä heti maan sulaessa. Minulla on tapana käyttää kylvösten päällä aina hallaharsoja, vaikka olisi lämmintäkin. Eiväthän ne harsot mitään puutarhan kaunistuksia ole, mutta kovin hyödyllisiä. Harson alla kosteus säilyy paremmin ja muutenkin itäminen nopeutuu. Nyt sitten viime päivinä harsot ovat olleet tarpeen myös kylmenneen sään takia.Hallaharsoin peitellyt kasvimaan penkit

Ensin salaatit ja pinaatit

Salaatit ovat jo nousseet lehdelle; tulossa on Babyleaf-sekoitusta, vihreää roomansalaattia, punaista tammenlehväsalaattia sekä ikiaikaista suosikkiani Frillice-jäävuorisalaattia.

Suosin melko vahvalehtisiä salaatteja. Meillä salaatteja kerätään sekoituksina suoraan ruuanvalmistukseen, eli pari lehteä sieltä, pari täältä ja muutama vielä tuolta. Mielestäni rapsakkalehtiset salaatit kestävät tällaista keruuta pehmeälehtisiä paremmin ja tykkään myös rapeasta suuntuntumasta.

Viikko salaattien jälkeen kylvin paria pinaattilajia; Nores ja Giant American. Nyt fiksu puutarhuri laittaisi multaan jo seuraavat siemenet, jotta uutta syötävää tulisi tasaisesti.

Sitten mustajuuri

Olen kasvattanut mustajuurta jo monia, monia vuosia. Mustajuuri on maailman helpoin kasvatettava. Keväällä kun muistaa kylvää ja itämisen jälkeen harventaa ylimääräiset, voikin sen jälkeen unohtaa koko jutun. Kunnes sitten myöhään syksyllä on aika nostaa maasta ensimmäiset, mustapintaiset herkut. Mustajuuri on todella herkullinen juures ja helppo myös valmistaa. Meillä sitä syödään useimmiten parsan tapaan keitettynä, oliiviöljyllä, pippurilla ja parmesaanilla hunnutettuna tai sitten muhennoksena kermassa haudutettuna.

Mitä ei ehdi syksyllä syödä, voi jättää talveksi maahan. Keväällä sitten maan sulamisen jälkeen voi nostaa ylös loput; kätevä säilytystapa vai mitä?

Mustajuuri kasvaa hyvin pitkäksi, jopa puoli metriä, ja sen takia yksi viljelypenkeistä kaivettiin muita syvemmäksi. Eli ainakaan tuolta osin ei vuoroviljely meillä oikein toimi, kun  mustajuuren paikkaa ei voi vaihtaa. Muuten kyllä vaihtelen istutuspaikkoja, mutta en mitenkään systemaattisesti. Vähän vain sinne päin ja suurin piirtein :-).

Ja uutena kokeiluna lehtikaalia

Lehtikaali on kasvattanut valtavasti suosiotaan, joten pitihän minunkin sitä sitten kylvää omalle kasvimaalleni. Yhden kirppahyökkäykseen johtaneen parsakaalikokeilun jälkeen en ole kaaleja viljellyt, joten vähän olen nyt epävarma tämän homman järkevyydestä. Lehtikaalin kuitenkin pitäisi olla helppo kasvatettava eikä kovin altis tuhohyönteisille.  Joka tapauksessa aion pitää sen visusti harson alla vastakin, niin että kirpat ja muut ristikukkaisia rakastavat möttiäiset eivät löytäisi tietään herkkupöytään.

5 comments

  1. Hei,

    Oletko kuullut Puutarhaliiton järjestämästä Avoimet puutarhat -tapahtumasta? Tutustuimme blogiisi ja mielestämme puutarhasi voisi sopia hienosti tapahtumaamme. Lisätietoja saat sivuiltamme http://www.avoimetpuutarhat.fi.
    Lähetämme myös mielellämme Sinulle sähköpostia, jos välität meille sähköpostiosoitteesi
    osoitteeseen bongaa.puutarha@puutarhaliitto.fi

    Ystävällisin terveisin,
    Puutarhaliitto ry / Avoimet puutarhat

    Tykkää

  2. Kiitos huomiostanne ja mukavaa, että löysitte blogiini! Tapahtuma on kyllä minulle tuttu, ja olen ihastuneena katsellut puutarhojen esittelyjä sivuilla. Mutta että itse mukaan? Rikkaruohoineen, keskeneräisyyksineeen kaikkineen? Sitä sietää vielä pohtia. Lähetän teille osoitteeni, jos tästä rohkaistun!

    Tykkää

    1. Hei taas!

      Olisi todella mukavaa jos lähtisit mukaan tapahtumaan!

      Keskeneräisyydet tai rikkaruohot eivät haittaa, puutarha on jatkuva prosessi ja se saa näkyä. Vierailijat haluavat nähdä erilaisia ja eri vaiheissa olevia puutarhoja, joten rohkeasti vaan mukaan!

      Terveisin,

      Avoimet puutarhat / Jaana

      Tykkää

  3. Meillä ei vielä ole kasvimaalla mitään! Jos ensiviikolla sitten… vai jokohan routa olisi sulanut. Meillä oli vuosi sitten avoin puutarhapäivä, se oli oikein mukava. Vieraita toista sataa. Mutta ainakin tämä vuosi saa jäädä väliin!

    Tykkää

  4. Toukokuulla minäkin vasta yleensä kylvän ensimmäiset. Mutta jotenkin nyt tuo lämmin jakso pisti villiintymään. Tosin nyt kaikki kasvu on pysähtynyt, mutta kaipa se nopeasti käynnistyy uudelleen kunhan tästä vähän lämpiää. Viime yönä jätin ekan kerran taimet petroolilämmittimen kanssa kasvihuoneeseen. Ei ollut laskenut alle seitsemän asteen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s