Puutarhurin on ihan turha kuvitella pärjäävänsä jollakin tavoin taistelussa rikkaruohoja vastaan. Voihan niitä hillitä ja päästä jonkunlaiseen kauhun tasapainoon. Mutta että voittaisi ne? Ei ikinä.
Eräänä keväänä useita vuosia sitten kasvimaallemme lisättiin uutta multaa. Tiedättehän; sellaista hyvälaatuista, rikkaruohoista vapaata puutarhamultaa, josta ilmoitetaan sanomalehdissä?
Kuorma saapui, ja ilolla levitin mustaa ja muhevaa multaa kasvimaalle. Kyllä nyt kelpaisi salaattien muodostaa keriään ja mustajuuren kasvattaa juuriaan. Ihan kaikille kasveille uusi multa antaisi uutta voimaa. Ja antoihan se. Erityisen sopivaksi se osoittautui peltokortteen (Equisetum arvense) kasvatukseen.
Parin kuukauden sisällä mullan pintaan putkahteli vihreitä tupsuja. Tiheään ja paljon, koko kasvimaan alalta. Siitä asti olen käynyt toivotonta, koskaan päättymätöntä taisteluani peltokortetta vastaan.
Epäilen, että peltokorte on lähtöisin itsestään paholaisesta. Niin pirullinen ja voimakas se on. Ei siihen auta kitkeminen, eivätkä sitä myrkytkään oikein nujerra. Kun sen on riesakseen saanut, se on ja pysyy. Muutaman ensimmäisen kesän vain kitkin ja kitkin. Välillä itkin. Sitten luin jostakin, että leveälehtisille rikkakasveille tarkoitettu MCPA-valmiste Toxan saattaisi tehota myös peltokortteeseen. Ja kyllähän se paremmin tehoaakin kuin muut keinot. Kun on koko ajan valppaana ja sivelee heti kaikki uudet tupsut Toxanilla, pysyy peltokorte aika hyvin kurissa. Kumihanska käteen, hanskan sormet märiksi Toxan-liuoksella ja tupsun pyyhkäisy sormilla alhaalta ylös. Ruiskuttamista en suosittelisi. Sitä parempi, mitä vähemmän ainetta päätyy muualle kuin varsinaiseen kohteeseen.
Aina välillä ehdin jopa kuvitella, että nyt se on kokonaan hävinnyt, että olen nujertanut kortteen pysyvästi. Kunnes taas jostakin pilkistää vihreä tupsu…
Kuva: Carl Axel Magnus Lindman, lähde: Wikimedia Commons
PS. kesällä 2018: peltokortetta ei ole enää parina viime kesänä näkynyt.
Puutarhatontun päiväkirja 