(2.5.) Aikanaan halusin puutarhaani aitoviinin (vitis vinifera). Sellaisen, minkä rypäleistä ainakin periaatteessa voisi tehdä oikeaa viiniä ja lehdistä viininlehtikääryleitä. Olin kuitenkin realisti ja painotin lajikkeen
(2.5.) Aikanaan halusin puutarhaani aitoviinin (vitis vinifera). Sellaisen, minkä rypäleistä ainakin periaatteessa voisi tehdä oikeaa viiniä ja lehdistä viininlehtikääryleitä. Olin kuitenkin realisti ja painotin lajikkeen
(29.4.) Kylmyydestä huolimatta kevät etenee. Viime päivinä säätila on ollut niin surkean kylmä ja sateinen, että olen joutunut pitämään taimet melkein koko ajan autotallissa taimihyllyllä. Puutarha-askareet
(22.4.) Kevät etenee ja kaikkea pientä on jo voinut puuhata puutarhassa. Rahapulasta kärsivä nuoriso on ollut avuksi pihan haravoinnissa ja melko siistiltä kaikki jo alkaa
(29.3.) Vuosi sitten elettiin kutkuttavaa odotuksen aikaa. Eikö routa ikinä sula? Eikö jo pian lapio uppoaisi maahan, niin että Perheenpää pääsisi kaivamaan uuden kasvihuoneen perustuksia? Eikö
(18.3.) Joudun tänä vuonna olemaan maltillinen kylvöjen ja taimien kanssa, sillä viikon lomamatka huhtikuun alussa aiheuttaa ylimääräisiä hoitojärjestelyjä. En voi mielin määrin kylvää kaikkea ja sitten
(16.2.) Pari kolme vuotta sitten löysin uuden, mahtavan maukkaan salaattilajin, Salanovan. Sen lehdet ovat pienehköt, paksut ja mehevät, kauniin kiiltävät. Maku on mieto ja pehmeä, ehkä
(1.2.) Kasvihuoneessa piipahtaessani (tiedättehän, välillä siellä on pakko käydä talvellakin 🙂 ) huomasin, että talon seinustaa kiipeillyt köynnöshortensia oli romahtanut alas. En tiedä köynnöksen ikää, se oli
(3.1.2015) Eilen postilaatikkoon tipahti ensimmäinen merkki keväästä, eli Exotic Gardenin siemenluettelo. Osasin sitä jo odottaakin, sillä tämä katalogi on ennenkin tullut jo vuoden ensimmäisellä viikolla.
En ole ollut kovin kunnianhimoinen enkä aktiivinen tämän blogin kanssa. Mukava kuitenkin huomata, että viisi lähijunallista New Yorkissa on sitä lukenut 🙂 Viestintää ja verkkopalveluja ammatikseni tekevänä
Lyhtytaloon on tullut jo joulu. Asukas on kantanut kuusen sisälle ja joulusukka odottelee takanreunuksella. Talo sijaitsee Turussa, mutta sen asukas on matkustellut paljon ja siksi
Syksy alkaa Etelä-Suomessakin vääjäämättä kääntyä kohti talvea. Ensi yön aikana lämpötilan ennustetaan Turussa laskevan nollaan tai lähelle sitä. Taivaalta saattaa sataa räntää. Vaan saahan se talvi
Minulla on jo kaksi talvea ollut käytössä Herbie Indoor Gardenin sisäpuutarha. Pieni helpotus siihen ikävään, kun syksyn tullen ulkona eikä kasvihuoneessa enää voi kasvattaa mitään. Kovin
Kasvihuoneessa on ihanan hämyisää kynttilän valossa. Juuri ennen pimeää kynttilä luo kaunista tunnelmaa. Ja lämmittääkin hiukan!
Aurinkoinen lauantaipäivä oli ihanteellinen pieniä puutarha-askareita varten. Vähän haikein mielin siivosin kasvimaalta pitkiksi kukkavarsiksi venähtäneet salaatit ja kaikkensa antaneen kesäkurpitsan. Keräsin viimeiset pavut ja kurkut