Melkein tammea

(23.5.) Käytämme puutarhan kasteluun maalämpöpumpun poraamisen yhteydessä tehtyä kesävesikaivoa. Vesi nostetaan pienellä sähköpumpulla ja johdetaan puutarhaletkulla eri puolilla pihaa oleviin saaveihin. Vähän siinä on värkkäämistä, ja takapihalle mennessä joutuu yhdistämään useammankin letkun. Mutta on kuitenkin mukavaa, ettei kasteluun tarvitse käyttää vesijohtovettä.

Kasvihuoneen automaattikastelujärjestelmää varten yksi saaveista on kasvihuoneen takana. Saavi seisoo korokkeella lähellä tontin rajaa, mistä on suora näköyhteys naapurin pihalle ja sen oleskelualueelle.  Koska muovinen perussaavi ei ole mikään varsinainen silmänilo, halusin saada naapurin suuntaan jotain vähän kauniinpaa.

Etupihan terassialueella meillä on vanha tamminen 225 litran viinitynnyri. Se on tosi hieno, mutta raskas siirrellä talviteloille tyhjänäkin. Sellaisen sijoittaminen korokkeelle ja melko hankalasti kuljettavaan paikkaan ei siis tuntunut kovin hyvältä ratkaisulta.

Muovista valmistettu iso tammitynnyri
Muovinen tammitynnyri pääsee kasvihuoneen vesisäiliöksi.

Googleen kirjoittamani hakusanat ”muovinen tammitynntyri” johdattivat minut Tynnyrishopin sivuille, josta sitten löytyi melkein tammea oleva muovitynnyri.

Ei se tietenkään ole sama kuin aito tammitynnyri. Mutta  se täyttää mielestäni hyvin sen tavoitteen, että naapurin puolelle näkyy jotain muuta kuin mustaa tai vihreää peruspuutarhamuovia.

Tilavuutta tynnyrillä on 240 litraa, eli siitä riittää pienen kasvihuoneeni kasteluun säästä riippuen pitkäksikin aikaa. Se on itse asiassa niin mukavan näköinen, että  jossakin vaiheessa voisin hankkia kasvimaan laitaan samanlaisen.

2 thoughts on “Melkein tammea

Add yours

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: