Koska aina tähän aikaan vuodesta blogista haetaan paljon säilöntään liittyviä juttuja, päätin koota kaikki parhaat säilöntäreseptini yhdelle sivulle. Ei niitä kovin monta ole, mutta näin
Koska aina tähän aikaan vuodesta blogista haetaan paljon säilöntään liittyviä juttuja, päätin koota kaikki parhaat säilöntäreseptini yhdelle sivulle. Ei niitä kovin monta ole, mutta näin
Tänä kesänä halusin kasvattaa jotain itselleni aivan uutta ja ehkä vähän eksoottistakin. Munakoiso on herkullista ja osa lajikkeista pärjää myös avomaalla. Meraki Seedsiltä löysin nepalilaista
Lipstikka eli liperi on entisaikojen monivuotinen ja reheväkasvuinen mauste- ja rohtokasvi. Lipstikka tuoksuu ja maistuu vahvasti etenkin lehtiselleriltä ja purjolta. Maussa on myös omintakeinen umaminen
Chilikesäni on ollut varsin tavanomainen, niin sadon määrän kuin lajikkeidenkin suhteen. Osa chileistä on mietoja tuorekäyttöön tarkoitettuja ja osa vähän tulisempia, jotka sopivat hyvin hillon
Omenat alkavat vähitellen kypsyä ja ensimmäiset hätäiset putoilevat jo maahan. Meillä on vain yksi itse istutettu syöntiomenapuu – Petteri – ja lisäksi yksi alkuperäisen omistajan
Niin vain hujahti kesä ohi ja nyt ollaan jo marraskuun alussa. On siis menneen kesän yhteenvedon aika. Puutarha on hiipunut, kasvihuoneet tyhjennetty eikä kasvimaalla ole
Raparperit ovat Turussa jo komean kokoisia. Se tietää sitä, että on aika kipaista Alkossa ja ostaa pari pulloa kirkasta viinaa. Hillon ja mehun lisäksi olen
Mustajuuren varsinainen sadonkorjuuaika on myöhään sykyllä. Mustajuurta voi nostaa maasta sitä mukaa, kun sitä syödään; aina siihen asti kun maa jäätyy eikä nostaminen enää onnistu.
Nyt tulee kuulemma paljon kesäkurpitsaa ja on #kesäkurpitsatalkoot. No, itse en voi puhua ylituotannosta, kun en montakaan ole saanut isoksi asti kasvamaan. Kasvimaalla on sekä
Lopulta kesän tomaattisadosta tuli ihan hyvä ja suuri osa syksyn viimeisistäkin kypsyi kasvihuoneessa. Pari viikkoa sitten keräsin kaikki kypsät ja hiukan raa’at autotalliin säilytykseen. Niitä
Vaikka lopetin jo kasvihuoneen lämmittämisen, on siellä vielä hiukan kypsiä tomaatteja poimittaviksi, kuten myös vähän viinirypäleitä ja muutamia ananaskirsikoita. Kasvimaalta satoa sen sijaan tulee enemmänkin.
Toin viime kesän Italian reissulta tomaatinsiemeniä ’Red Cherry’. En tietenkään tiennyt niiden laadusta yhtään mitään, paitsi pussin kyljestä näkyi, että kyseessä on runkotomaatti ja hedelmät
Meidän keittiössä lehtikaaliletut olivat viime kesän kaalihitti. Valmistin niitä usein pinaattiohukaisten tapaan ja herkkua olivat. Erityisesti palmukaaliin tykästyin muutenkin niin paljon, että tänä kesänä en
Kasvimaa alkaa tuottaa satoa jo ihan kunnolla. Salaatin ja pinaatin suhteen olemme olleet omavaraisia jo jonkin aikaa ja eilen otin ensimmäiset lehdet palmukaalista. Yrttejä on