Mennyt tomaattikesä oli hauska ja mielenkiintoinen, sillä kasvattamistani lajikkeista vain yksi oli minulle tuttu entuudestaan, kaikki muut olivat uusia kokeiluja. Kaiken kaikkiaan kasvatukseni on kovin
Mennyt tomaattikesä oli hauska ja mielenkiintoinen, sillä kasvattamistani lajikkeista vain yksi oli minulle tuttu entuudestaan, kaikki muut olivat uusia kokeiluja. Kaiken kaikkiaan kasvatukseni on kovin
Keijujen puutarha oli jäänyt huonolle hoidolle ja päässyt sen takia aika lailla rapistumaan. Puutarhan kiveykset olivat painuneet, yksi lepotuoli hajalla ja mikä pahinta, myös keijujen
Ensin oli maaliskuu ja kesä oli jossakin sadan vuoden päässä. Ja nyt sitten yht äkkiä ollaan kesäkuun puolivälissä; ihan kumma juttu. Kasvihuoneessa on jo kesämoodi
Maalis-huhtikuu on aina kiireistä aikaa taimikasvatuksen ja puutarhan kevätpuuhien kanssa. Niin tänäkin vuonna, vaikka korona ja poikkeusolot jollakin tavoin ovatkin elämää hiljentäneet. Taimikasvatus on edennyt
Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut bokashi-kompostoinnin aloittamista ja nyt sen sitten käynnistin. Tulevan kesän kasvatuksia ajatellen ei yhtään liian aikaisin, jos mielin saada multaa ja
Laitoin ensimmäiset chilin siemenet multaan (ja lautalle) tammikuun toisena päivänä. Sen jälkeen kylvöjä tuli tehtyä viikon – kahden välein lisää: toinen kierros chilejä, helmikuun alussa
Talvi on Turussa ollut niin lämmin, ettei oikeastaan ole talvelta tuntunutkaan. Ehkä osittain sen takia oli helmikuun alussa jo kova polte päästä kylvämään tomaatteja. Annoin
Kesällä 2020 kasvatukseen tulevat chilit ovat tässä: Cheyenne, Hungarian Hot Wax, Aji Cristal, Aji Guyana, Sugar Rush Peach, Aji Dulce, Pink Habanero, Rocoto Montufar. Melko
Nyt ollaan jo helmikuussa eikä Turussa ole talvesta tietoakaan. Pari kertaa on maa ollut hiukan valkoinen ja pakkasmittari on kivunnnut muutamaan miinusasteeseen. Pääasiassa on ollut
Chilit rakastavat lämpöä ja valoa, joita kumpaakaan ei talossamme talvella ole liikaa. Kylpyhuoneen lattialla on lämmintä ja ilmakin sopivan kosteaa, mutta taimien tarvitsemaa valoa sinne
Nyt on kaikki ensi kesän chilit laitettu alulle. Rocoto Montufarit kylvin reilu viikko sitten multaan ja sen jälkeen laitoin pari siementä vielä varuksi lautallekin (lue
Vuosi vaihtui ja ja samalla vuosikymmen. Puutarhurille se tarkoittaa etenkin sitä, että kevättä kohti kuljetaan. Vaikka talvi ei oikeastaan ole vielä edes saapunut Turkuun, askaroi
Blogissa on ollut heinäkuusta asti hiljaista. Siihen ei ole mitään erityistä syytä; kirjoittamiseen tarvittavaa intoa ei vain ole ollut. Loppukesästä alkutalveen on kuitenkin mahtunut monenlaista
Yksittäinen Itoh-pioni -istutukseni laajeni tänä kesänä oikeaksi pieneksi pionipenkiksi. Itoh-pionit ovat ruohovartisten ja puuvartisten pionien risteytyksiä. Ne ovat pystyjä ja jäykkävartisia, mutta varret eivä talvehdi.