Tomaattisuunnitelmia

Hip hei, almanakka alkaa näyttää siltä, että kohta on tomaattikylvöjen aika!

Viime kesänä lajikerepertuaarini uudistui melkoisesti, mutta tänä vuonna kokonaan uusia lajikkeita taitaa tulla vain kaksi tai korkeintaan kolme.

Yksi uusista on japanilainen Cherry Mate -kirsikkatomaatti, jonka ainokaisen taimen onnistuin viime keväänä lopulta pudottamaan niin, ettei siitä enää tullut mitään. Olin saanut siemenet harrastajalta Facebook-ryhmässä ja onneksi niitä on vielä muutama jäljellä. Cherry-Mate on oletettavasti hybridi ja sen pitäisi olla hyvin makea ja herkullinen, nimensä mukaisesti kirsikkatomaatti.

Toinen uusi on Yhdysvalloista (?) peräisin oleva Perfect Flame. Se on niin ikään hybridi, jota olen haikaillut jo useamman vuoden. Aikaisemmat kokeiluni ovat menneet penkin alle. Toivoakseni siemenet tällä kertaa ovat oikeaa laatua ja kunnollisia ja pääsisin vihdoin maistamaan tätä kaikin tavoin erinomaiseksi kehuttua herkkua. Perfect Flamen hedelmät ovat oransseja ja kirsikkaa isompia salaattitomaatteja.

Kolmas itselleni kokonaan uusi lajike on Potattomatti, perunalehtinen maatiaislajike Savitaipaleelta. Se on aikainen ja satoisa tomaatti, jonka pitäisi olla parhaimmillaan ulkokasvatuksessa. Hedelmien koko vaihtelee, makua on kuvattu perinteiseksi ja tomaattiseksi. Kasvatan siitä taimen ainakin ystävälleni ja ehkäpä yhden omaankin pihaan.

Vanhat ja vähän uudemmat tutut

Vanha rakkaus ei ruostu, eli kasvihuoneeseen tulee ilman muuta ainakin yksi Tomatoberry F1. Onneksi naapurimaasta Impectalta löytyi uusia siemeniä, kun entiset ovat jo käymässä vähiin. Tomatoberryssä on pienet sydämenmalliset hedelmät, jotka maistuvat taivaallisen hyviltä. Makeus ja happo ovat niin täydellisessä tasapainossa, että parempaa saa hakea.

Viime kesän uusia rakkauksia olivat etenkin Artisan Blush Tiger ja Dark Galaxy, niitä kumpaakin aion kasvattaa kasvihuoneessa myös tänä vuonna. Molemmat ovat avopölytteisiä, joten siemeniä on tarjolla jatkossakin. Artisan Blush Tiger on hyvin makea ja pehmeähappoinen, hauskasti viirukas oranssin sävyinen puikula. Dark Galaxy on puolestaan hiukan isompi ja erittäin aromaattinen, tumma Indigo-tomaatti. Sitä on mukava viipaloida leivän päälle.

Lisäksi kasvihuoneeseen taitavat päätyä Jaune Flamme ja Big Sungold Select. Jaune Flamme on edellä mainitun Perfect Flame -risteytyksen toinen osapuoli. Se on makea ja sopivasti hapokas pikkutomaatti, jota kasvatin ensimmäisen kerran viime kesänä. Big Sungold Select on F1-Sungoldin avopölytteinen muunnos. Se on nimensä mukaisesti Sungoldia isompi, mutta maultaan samankaltainen, eli hyvin makea. Kasvatin sitä kokeeksi toissa vuonna, mutta niin myöhään, ettei se oikein ehtinyt kypsyä kunnolla.

Tällä hetkellä kasvihuoneen tomaattilista näyttää siis tältä:

  • Cherry-Mate (F1)
  • Perfect Flame (F1)
  • Tomatoberry (F1)
  • Artisan Blush Tiger
  • Dark Galaxy
  • Jaune Flamme
  • Big Sungold Select

Viime kesänä kasvatin ensimmäistä kertaa tomaattia myös ulkona. Runkotomaatti Nepal menestyi seinustalla oikein hyvin ja laitan sitä ilman muuta uudelleen. Se on aromikas vanhanajan tomaatti, jossa on reilusti makua ja mukavasti kokoakin. Lisäksi se on alkujaan miniäni kotimaasta ja siksikin erityisen hauska kasvatettava.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s