Pieniä chilintaimia kasvilamppujen alla taimiteltassa.

Uusi taimiteltta

Chilien myötä taimikasvatuksesta on tullut tomaatteihin nähden jonkun verran vaativampaa. Olen yleensä kylvänyt tomaatit helmikuun lopulla. Niille riittää, että ne itävät lämpimässä, sen jälkeen vähän viileämmät olosuhteet ovat vain hyväksi. Valoa tietenkin pitää olla.

Pidemmän kasvatusajan takia monet chilit on syytä kylvää tomaatteja aikaisemmin. Tämän kauden rocotot ja chinenset kylvin jo joulukuun alussa. Chilit vaativat lämpöä ja valoa myös pikkutaimivaiheen jälkeen eli selvästi tomaatteja pidemmän ajan.

Minulla on ollut kaikenlaisia taimikasvatusjärjestelyjä vanhoista akvaarioista ja taimilavoista alkaen. Yleensä ne kaikki ovat käyneet ennen pitkää pieniksi ja taimien hoitaminen niissä on ollut hankalaa.

Mutta nyt olen nostanut taimikasvatusolosuhteet aivan uudelle tasolle. Chilikauden alkaessa joulukuussa tein Bauhausista ostamastani muovikasvihuoneesta (bauhaus.fi) ensimmäisen version idätys- ja pikkutaimivaiheeseen. Muovikasvihuone on alkuaan 150 cm korkea. Koska käytän sitä sisätiloissa ja vain taimivaiheessa, kokosin sen pöydän päälle metrin korkuisena. Ensimmäisiä kylvöjä varten väkersin sen sisään kuplamuovista erillisen pienen tilan, joka pysyi sopivan lämpimänä (25 – 27 astetta) lämpömaton ja yhden ledilistan kanssa. Nyt taimet ovat jo kasvaneet sen verran, että purin tuon pikkutilan.

Samalla lämmitettävä tila moninkertaistui. Koska tuo muovikasvihuone on ohutta PVC-muovia, lisäsin sen lämmönpitävyyttä ja vuorasin sen oviseinää lukuun ottamatta kasvihuonekäyttöön tarkoitetulla kuplamuovilla.

Kuplamuovilla vuorattu PVC-muovihuone on koottu pöydän päälle.

Taimiteltassa on edelleen lämpömatto (20 wattia) pienimpien taimien alla. Lisälämpöä tulee terraarioihin tarkoitetusta 60 watin lämpölampusta (faunatar.fi). Ledilistoja on nyt kaksi (23 + 15 wattia) ja nekin lämmittävät telttaa päiväaikaan jonkun verran. Yhteensä siis watteja on tällä hetkellä 128. Tarkoitus on hankkia lämpölamppua varten vielä termostaatti, niin ei turhaan ole päällä esimerkiksi päivällä auringon lämmittäessä huonetta.

Ledilistat on ripustettu Perheenpään tekemään puukehikkoon, jonka keskiosa on kevyttä kanaverkkoa. Kehikon korkeutta on helppo säädellä narujen avulla ja verkkoon voi tarvittaessa ripustaa vaikka lisääkin valaisimia.

Valaisinteline puurimasta ja kanaverkosta.

Olen tosi tyytyväinen tähän itse tuunaamaani taimitelttaan. Kastelu ja muu hoitaminen sujuu helposti, kun koko etuseinän saa vetoketjuilla kiinni ja auki ylhäältä alas saakka. Kokoa on sen verran, että uskon sen riittävän siihen asti, kun siirrän chilit ja tomaatit maalis-huhtikuun taitteessa varsinaisen kasvihuoneen sisällä olevaan lämmitettyyn taimihuoneeseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s