Kukkien kylvökalenteri, jossa runsas kukkakuvitus, tekoälyn luomus.

Kukkakalenteri

Kauheasti kutkuttaisi kylvää jo kesäkukkia. Mutta kun sitä ei vielä kannata tehdä, niin täytyy edes hypistellä siemenpusseja. Samalla siinä voi sitten rauhassa suunnitella, mitä kylvää

Viiden kuvan kollaasi, jossa perennapenkissä kukkivia kukkia

Kukkakuulumisia

Mennyt talvi koetteli puutarhan kasveja kovin kourin. Menetyksiin kuuluvat mm. yksi isotöyhtöangervo, yksi pikkusyreeni ja kaksi itoh-pionia. Pensasmagnolia on juuri ja juuri hengissä, toivotaan että

Yllätyslaukka

(2.6.) Jokin aika sitten ihmettelin, kun perennapenkissäni iiristen ja päivänliljojen seassa törrötti outo ilmestys. Pitkän varren päässä heilui laukkakasvin nupulta näyttävä pallukka. Laukkaa ei tuossa

Iso valkoinen alppiruusu

Ihanat alppiruusut

(14.6.) Minulla on neljä erilaista alppiruusua. Aivan sattumalta olen onnistunut valitsemaan sellaiset lajikkeet, jotka kukkivat mukavasti hieman eri aikoihin. Tänä keväänä kukintaa on kestänyt jo useamman viikon. Ensimmäisenä

Puutarhahansikkaat

Kevättä kohti

Tein siementilauksen Exotic Gardenista. Hyötykasveja vain, mutta oli joukossa kuitenkin joitain uusiakin tuttavuuksia.  Tästä se kevään ja puutarhakauden odotus sitten taas alkaa! Kirsikkatomaatti ’Tomatoberry’ Kirsikkatomaatti