Jos ei tammikuussa ole chilin siemenet mullassa, osoittaa se harvinaista malttia ja mielenlujuutta.
Vanha suomalainen sananlasku
Itsellä ei moista voimaa ja luonnetta ole, vaan kärsimättömyyttäni kylvin ensimmäiset chilit jo marraskuun alkupuolella. Silloin multaan pääsivät Pink Habanero (c. chinense) ja bonchiksi suunnittelemani Numex Twilight (c. annuum). Bonchi, eli bonsaina kasvatettava chili, on minulle nyt jonkinlainen ”pakko saada” -juttu. Syksyllä yritin sellaista ensimmäisen kerran paksun rungon kasvattaneesta Pink Habanerosta, mutta pieleen meni. Habanero kärsi kovasta käsittelystä, kuivui ja kuoli pois. Nyt siis uusi yritys siemenestä alkaen.
Vähän myöhemmin marraskuussa laitoin itämään toisen c. chinensen eli Coffeen ja joulunpyhinä oli Rocoto Montufarin (c. pubescens) ja Cheiro Roxan (c. chinense) vuoro.
Rocotot ja capsicum chinenset saattavat olla varsin hitaita itämään, joten aikaisessa kylvössä ei niiden kohdalla ole kyse ihan vain pelkästä kärsimättömyydestä. Toki satoakin voi sitten odotella sitä aikaisemmin, mitä aikaisemmin on kylvänyt.
Tammikuun alussa oli c. baccatumien vuoro: Aji Cristal, Aji Fantasy ja Sugar Rush Peach. Baccatumit olisivat kyllä hyvin ehtineet myöhemminkin, mutta kun kylvökone kerran oli käynnissä, niin eihän sitä voinut enää pysäyttää.
Viimeiset chilit – niin yritän kovasti itselleni vakuuttaa – eli Chinese 5 Colorin (c. annuum) ja Pequanten (c. baccatum) kylvin tänään. Tuo 5 Color taitaa olla sen verran tulinen, että luultavasti yritän siitäkin ennen kaikkea bonchia, eli enemmän silmän kuin vatsan ruokaa. Pequante sen sijaan on miedompi. Se on itselleni uusi lajike, mutta kuvausten perusteella varsin herkullinen ja poltteeltaan sopiva.


Chilivalikoimani painottuu melko mietoihin chileihin. Useimmat sopivat meidän keittiössämme tuoreena salaatteihin ja muihin kesän ruokiin. Aji Cristal ja Montufar ovat vähän tulisempia ja meillä ne menevät pääosin chilikastikkeeseen ja paholaisen hilloon. Itselle uusi lajike Cheiro Roxa on käsittääkseni myös hiukan kuumempaa laatua. Voi olla, että siinä on liikaa poltetta tuoreena syötäväksi, mutta ruuanlaitossa varmaan toimii. Ja se on mahdottoman kaunis! Valitettavasti en löytänyt siitä yhtään vapaasti käytettävää kuvaa, mutta tässä on linkki Googlen kuvahakuun.
Ai niin, yksi unohtui. Aji Guyana (c. baccatum) on miniäni suosikkichili ja olen hänelle jo useana keväänä kasvattanut yhden puskan. Minulta olivat kuitenkin päässeet siemenet loppumaan eikä niitä tuntunut olevan myynnissä oikein missään, ei Suomessa eikä ulkomailla. Mutta onneksi on Facebookin chiliryhmä 💚. Sieltä löytyi ystävällinen kanssaharrastaja, ja niin miniäni saanee suosikkinsa tänäkin vuonna.
Tässä vielä koko repertuaari yhtenä listana:
Lajike | Laji |
---|---|
Chinese 5 Color (ehkä bonchiksi) | Capsicum annuum |
Numex Twilight (bonchiksi) | Capsicum annuum |
Aji Cristal (ulkokasvatukseen) | Capsicum baccatum |
Aji Fantasy | Capsicum baccatum |
Aji Guyana (miniälle) | Capsicum baccatum |
Pequante | Capsicum baccatum |
Sugar Rush Peach | Capsicum baccatum |
Coffee (tunnetaan myös nimellä Brow Egg) | Capsicum chinense |
Cheiro Roxa | Capsicum chinense |
Pink Habanero | Capsicum chinense |
Rocoto Montufar (ulkokasvatukseen) | Capsicum pubescens |