Uudet terassituolit

(21.6.) Muuttaessamme tähän taloon ostimme terassille kahdeksan kokoontaittuvaa ruokapöydän tuolia. Honkkarista. Ne ovat tiikkiä ja muistini mukaan olivat ällistyttävän edulliset. Sen kaltaisia tuoleja – sekä tiikistä

Yllätyslaukka

(2.6.) Jokin aika sitten ihmettelin, kun perennapenkissäni iiristen ja päivänliljojen seassa törrötti outo ilmestys. Pitkän varren päässä heilui laukkakasvin nupulta näyttävä pallukka. Laukkaa ei tuossa

Tomaatit istutettu

(14.5.) Lämpimistä päivistä huolimatta olen vielä lykännyt tomaattien istuttamista kasvihuoneeseen. Yöt ovat olleet sen verran kylmiä, että olen joka ilta kuljettanut tomaatit autotalliin ja aamulla

Kevät kiiruhtaa!

(7.5.) Kuluneen viikon aikana kevät on Turussa edennyt todella rivakasti. Oikeastaan alkaa jo tuntua enemmänkin kesältä, kun lämpötila huitelee kahdenkymmenen pinnassa ja aurinko jaksaa paistaa.

Köynnöspinaatti, osa III

(29.4.) Olen nyt kahtena kesänä yrittänyt kasvattaa köynnöspinaattia. Edelliskeväänä hankin siemenet Maatiainen ry:stä. Kylmäkäsittelin siemenet jääkaapissa, esikasvatin sisällä ja säiden lämmettyä istutin taimet ulos. Ne itivät

Höyrypesuri ja kaksi eri kokoista suutinta.

Höyryvoimaa

(26.4.) Minulla on tapana jättää kasvihuoneen perusteellisempi siivous aina kevääseen. Syksyllä poistan vain kasvinjätteet, kannan ylimääräiset purkit ja purnukat varastoon ja lakaisen lattian. Keväällä sitten on

Sikinsokin

(23.4.) Vuoroviljely kuulostaa minun korvissani kovin ammattimaiselta ja hienolta. Ymmärrän sen merkityksen ja tiedän suunnilleen, miten se menee. Joskus haaveilin, että voisin omalla kasvimaallanikin toteuttaa

Lisää kylvettävää

(21.4.) Kaikenlaista on jo tullut kylvettyä tähän mennessä. Tomaatit ja samettiruusut ovat esikasvatuksessa, ja suoraan maahan olen kylvänyt salaattia, pinaattia, korianteria ja mustajuurta. Tänään postilaatikkoon tipahtivat Hyötykasviyhdistyksestä tilaamani kesäkurpitsan

Uusi taimilava

(12.4.) Jihuu, minulla on uusi taimilava! Saaristopuutarha –blogin kirjoittaja jakoi Instagramissa kuvan pinaatintaimistaan, jotka hän oli kylvänyt joulukuussa ulos kasvilavaansa. Minähän siitä vallan innostuin ja aloin

Puutarhatyökaluja, lapio, harava, puutarhasakset, hara. Lisäksi puuöljypurkki ja siveltimiä.

Kevään työlista

(1.4.) Joka kevät mietin, että kunhan nämä hommat nyt saan tehtyä, niin sitten ei seuraavana keväänä olekaan juuri mitään erityistä tehtävää. Kaikkea sitä ihminen hassuuksissaan kuvitteleekin :-).

1 13 14 15 16 17 20