(23.5.) Minulla on tapana pitää lehtikaalit harson alla vähintään heinäkuun puoliväliin saakka. Näin olen torjunut kaalikärpästen ja muiden tuholaisten hyökkäykset ja olen saanut kaalit omaan ruokapöytääni. Mikään varsinainen kaunistus valkoinen hallaharso kesänvihreällä kasvimaalla ei kuitenkaan ole.
Niinpä ilahduin, kun löysin Hyötykasviyhdistyksen verkkokaupasta kaaliverkon nimellä kulkevan ohuen kasvuharson. Se on hallaharsoa ilmavampi ja ainakin minun silmissäni myös kauniimpi. Kooltaan se on aika iso, 420 cm x 230 cm.
Kaaliviljelykseni ovat pienet, vain kuusi tainta yhden penkin toisessa päässä. Koska verkko on melko tukevaa ja jäykkää, ajattelin käsittelyn helpottamiseksi leikata sen kahtia. Keskeltä halki, ja se varmaan olisi sopiva ilman sen kummempia mittauksia. Kyllähän sitä nyt päässään pystyy tuon verran hahmottamaan.
Verkko on purkautuvaa sorttia, joten vetäisin vielä siksak-singerillä käänteen leikkaamaani reunaan. Ja ei kun virittämään paikoilleen.
Mutta mitä ihmettä, verkko olikin liian lyhyt! Se ei ylettänyt tukikaarien päältä riittävän alas, jotta sen olisi saanut tiiviisti maata vasten. Olin siis onnistunut tekemään yhdestä liian isosta palasta kaksi liian pientä. Jep jep.
Näppäränä naisihmisenä päätin kääntää tappion edukseni. Ottaisin palan uutta harsoa siitä toisesta puolikkaasta, ja muotoilisin harson toisen pään tukikaaren mukaisesti, eli puolikaaren malliin. Siitä tulisi hieno! Vahingosta viisastuneena mittasin ja laskeskelin ja lopulta leikkasin sopivan kaarevan palan.
Yhdistin palat nuppineuloilla, mutta kiinnittämisen aikana tapahtui jotain mystistä. Huolella mittaamani palat eivät asettuneetkaan kauniisti yhteen, vaan puolikaaren kummassakin reunassa oli ainakin parikymmentä senttiä ylimääräistä. Hmm…
Tässä vaiheessa Perheenpää sai tulla apuun pitelemään päätypalaa tukikaaren takana paikoillaan, ja minä piirsin tussilla harsoon oikean muodon. Enää ei mikään voisi mennä pieleen!
Koska olin varma onnistumisesta, siksakkasin palat suoraan yhteen ompelukoneella. Vain huomatakseni, että puolikaaresta jäi nyt yli vielä enemmän kuin ensimmäisellä kerralla…
Tässä kohdassa ymmmärsin, että ihan tavallinen suorakaiteen muotoinen (vaikkakin jatkettu semmoinen) kaaliverkko olisi oikeastaan mitä parhain. Kiukuissani ratkoin kahteen kertaan väärän kokoiseksi mitoitetun päätykappaleen irti ja päätin jatkaa aamulla.
Yön jälkeen keksin sitten ratkaisun: jos eivät kappaleet osu elegantisti yhteen, niin tehdään sitten vähemmän elegantisti. Otetaan avuksi vekki. Tai oikeastaan muutama sellainen. Niin taittelin surutta vekeille päätykappaleen ylimääräisen harson ja sovitin palat vastakkain. Tällä kertaa päätin olla todella huolellinen ja kiinnitin kappaleet ensin nuppineuloilla ja sitten vielä harsin ne. Sen jälkeen ompelu sujui ongelmitta, ja tuloksena oli juuri sopiva ja takareunastaan muotoon ommeltu kaaliverkko.
Eikä se toinenkaan puolikas ihan haaskoon mennyt. Jäljelle jäänyt pala on vielä riittävän iso käytettäväksi ilman tukikaaria.
Puutarhatontun päiväkirja 