Terveiset Italiasta!

(5.7.) Upeasti kukkivia pensaita, tuoksuvia yrttejä, eksoottisia hedelmiä kantavia puita. Runsaita kukkapenkkejä ja huolella hoidettuja puutarhoja. Välimeren maissa puutarhatontun mieleen hiipii kaiho ja kaipuu. Saisipa

Korento

(22.6.) Kaikkea ympärilläni olevaa katsoessani mietin usein, miten tärkeää muistojen säilyttäminen on. Tarvitsemme iloisia muistoja elämästä, rakkaita muistoja poisnukkuneista. Muistot säilyvät tietysti mielissämme, mutta ne

Uudet terassituolit

(21.6.) Muuttaessamme tähän taloon ostimme terassille kahdeksan kokoontaittuvaa ruokapöydän tuolia. Honkkarista. Ne ovat tiikkiä ja muistini mukaan olivat ällistyttävän edulliset. Sen kaltaisia tuoleja – sekä tiikistä

Melkein tammea

(23.5.) Käytämme puutarhan kasteluun maalämpöpumpun poraamisen yhteydessä tehtyä kesävesikaivoa. Vesi nostetaan pienellä sähköpumpulla ja johdetaan puutarhaletkulla eri puolilla pihaa oleviin saaveihin. Vähän siinä on värkkäämistä, ja

Puutarhan polku

(20.5.) Maaperä puutarhassamme on melko savinen. Perennapenkkeihin, kasvimaalle ja muille istutusalueille on sen takia tuotu erikseen hyvälaatuista puutarhamultaa. Savisessa ja paikoin kivikovassa maassa myös nurmikko menestyy

1 2 3