Parempiin suihin

(7.8.) Niin siinä sitten taas kävi, että kirsikat päätyivät räkättien ravinnoksi. Pah!

Meillä on iso ja vanha kirsikkapuu, joka tuottaa marjoja yleensä melko runsaasti. Niin tänäkin kesänä. Mutta kuten monesti aikaisemminkin, kävivät ahnaat räkätit putsaamassa marjat omiin nokkiinsa jo ennen kuin ne ehtivät edes täysin kypsyä. Rommiruukun ainekset on siis tänä(kin) vuonna haettava Turun kauppatorilta.

Yksinäinen kirsikka puussa.
Räkättien jäljiltä puuhun ei jäänyt muutamaa yksittäistä kirsikkaa enempää.

Miten ihmeessä ne muista maista toreille ja kauppoihin myyntiin tulevat kirsikat saadaan suojattua linnuilta niin, että sato saadaan kerättyä ihan vientiin asti? Kun ei näihin meikäläisiin räkätteihin oikein tunnu tepsivän mitkään pelättimet tai naruissa killuvat cd-levyt. Eikä isoa, monen metrin korkeuteen kohoavaa puuta mitenkään voi verkottaakaan.

Tänä kesänä meillä on ollut kokeilussa ns. huminalanka. Kyse on tolppien, puiden tms. väliin kireälle venytettävästä, joustavasta langasta, joka tuulen siihen osuessa vinkuu ja vonkuu kuin Siperian talvi. Langasta syntyvä ääni on linnuista niin epämiellyttävä, että se pitää ne loitolla.

Tämä kesä on ollut melko tuulinen, ja sen takia varmaan huminalanka alkujaan tuntuikin toimivan melko hyvin. Rastaita näkyi pihalla selvästi aikaisempaa vähemmät.Mutta kun viime päivinä on ollut tuuletonta, palasivat räkätit entiseen tapaan puutarhaan aterioimaan.

Olisivat ne ryökäleet edes jotain voineet jättää jälkeensä. Se olisi ollut jollakin tavalla reilua. Mutta ei, puuhun ei jäänyt muutamaa yksittäistä marjaa lukuun ottamatta mitään. Kuvassa näkyviä paria kirsikkaa sain oikein etsimällä etsiä.

2 thoughts on “Parempiin suihin

Add yours

  1. Aito tuulihaukka tai pari tuntuu toimivan aika hyvin 😉 Kirsikat istutin vasta tänä vuonna, joten niistä ei ole kokemusta, mutta punaiset viinimarjat saivat olla aivan rauhassa, eli vissiin tuulihaukat hoitavat työnsä kiitettävästi. 😀

    Tykkää

    1. Jep, se olisikin hienoa, kun saisi haukan asettumaan näille hoodeille. Muovihaukka ei toimi, on tullut testattua sekin joskus. Marjat meilläkin saavat olla varsin rauhassa, ei koskaan ole tullut suurempaa katoa. Mutta kirsikoita saadaan hyvin harvoin. Hauskaa, kun poikkesit, tule toistekin!

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: