Viherpiha-lehden artikkelikuva puutarhaterassilta. a.

Viherpiha kävi kylässä

Viime kesänä minulla oli ilo päästä esittelemään puutarhaamme Viherpiha-lehdelle. Heinäkuinen kuvauspäivä oli todella hauska! Päivä oli myös hyvin kuuma, mikä tietysti hyvin sopikin Välimeren tunnelmaa tavoittelevaan puutarhaan. Toimittaja Outi Tynys ja kuvaaja Satu Nyström tekivät työtään antaumuksella ja suurella ammattitaidolla.

Enpä osannut etukäteen arvata, miten monta erilaista kuvakulmaa puutarhasta – tai puutarhurista – edes löytyy 🤔. Italialaisen rennolla otteella kuitenkin jaksoimme koko pitkän päivän. Naurettiin paljon, välillä vilvoiteltiin varjossa, välillä kasteltiin varpaita uima-altaaseen. Katollekin joku kiipesi.

Juttu löytyy painetusta lehdestä numero 1/2022. Se on myös Viherpiha-lehden digitilaajien luettavissa A-lehtien digiarkistossa sekä

Artikkeli löytyy hieman eri versiona myös Meillä kotona -sivustolta.

Viherpiha-lehden artikkelikuva "Pieni pala Italiaa" -jutusta.
Valokuvaaja kiipesi katolle ja löysi uusia kuvakulmia. Itse pidän erityisesti tästä laajasta etupihanäkymästä.

Unelma Välimerestä alkoi toteutua vuonna 2017. Suuri osa silloin hankituista kasveista on säilynyt hengissä ja jotain uusiakin on tullut. Kasvit talvehtivat autotallissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s