Terveiset autotallista

Viime kesänä hankkimani Välimeren alueen kasvit ovat nyt olleet autotallissa (eli varastossa) kasvilamppujen alla talvehtimassa nelisen kuukautta.

Alkuun tallissa oli turhankin lämmintä, eli noin kolmetoista astetta. Lämmitystä siellä ei ollut, mutta siitä huolimatta lämpötila ei laskenut. Loppuvuodesta sitten tuuletettiin talli perusteellisesti, ja lämpö putosi vihdoin alle kymmenen asteen.  Sen jälkeen lämpötila on vaihdellut viiden ja kahdeksan asteeen välillä, mikä on useimmille tallin kasveille sopiva.

image_539432462592275Oliivipuu pudotti yhdessä vaihessa aika paljon lehtiään, samoin myrtti. Laakeripuu, laventeli ja rosmariini ovat pysyneet tuuheampina. Laakerista ja rosmariinista on napsittu satoa keittiöönkin pitkin talvea. Rosmariini on vähän kasvanutkin.

Lehtien varistamisen lisäksi myrtti on kokenut kovia muutenkin, sillä Perheenpää pudotti sen vahingossa lattialle ja ruukku halkesi. Siitä saakka se on ollut väliaikaisessa ruukussa jokseenkin huolimattomasti istutettuna. Arvelin, ettei varsinainen uudelleenistutus keskellä talvea tekisi sille ehkä hyvää.

Olen kastellut kasvit säännöllisesti, mutta hyvin niukasti, ja aina välillä olen niitä suihkutellutkin. Olen myös tutkinut kasveja mahdollisten kirvojen ym. tuholaisten varalta, mutta ei niissä ole mitään näkynyt. Paitsi tänään sitten huomasin, että myrtin lehdet olivat lähes kauttaaltaan sokerissa! Lähempi tarkastelu paljasti runsaasti pieniä valkoisia kirvoja lehtien alapinnoilla. En osaa sanoa, kuinka pitkään ötökät ovat siinä majailleet, mutta kovin nähtävissä määrin niitä ei ole voinut aikaisemmin olla. Mistä ihmeestä kirvat ylipäätään ilmaantuvat autotalliin yhtäkkiä keskellä talvea?

Sijoitin myrtin kauemmas muista kasveista ja suihkuttelin sen kauttaaltaan pyretriinillä. Käsittely lienee syytä toistaa viikon kuluttua vähintään kerran. Huolellisenkaan tarkastuksen jälkeen en löytänyt kirvoja muista kasveista, mutta hyvin tarkasti niitä täytyy nyt seurata.

Kirvaiskua lukuunottamatta talvehtiminen on mielestäni muuten sujunut hyvin. Nyt on vain pidettävä huolta, että kirvat varmasti häviävät eikä mitään uusia tuholaisia ilmaannu.

Jossakin vaiheessa maaliskuuta omalle kasvatushyllylleen tuodaan nimittäin tomaatintaimet. Silloin on parempi, ettei autotallissa ole ötökän ötökkää.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: