Kesän satoa

Kesä alkaa Turussakin jo kääntyä kohti syksyä. Se oli pitkä ja lämmin, monella tapaa puutarhurin unelma. Hellepäiviä on ollut ennätysmäärä, mutta onneksi välillä on sentään

Kuvakooste kotipuutarhurin sadosta.

Kesäkatsaus

Vaihteleva. Sellainen on tämä kesä ollut, niin säiden kuin puutarhan kasvunkin kanssa. Toukokuu oli kylmä, kesäkuussa ennen juhannusta oli hyvinkin lämmintä ja heinäkuussa, etenkin loppupuolella

Satokausi jatkuu

Vaikka lopetin jo kasvihuoneen lämmittämisen, on siellä vielä hiukan kypsiä tomaatteja poimittaviksi, kuten myös vähän viinirypäleitä ja muutamia ananaskirsikoita. Kasvimaalta satoa sen sijaan tulee enemmänkin.

Alkusyksyn askareita

Aurinkoinen lauantaipäivä oli ihanteellinen pieniä puutarha-askareita varten. Vähän haikein mielin siivosin kasvimaalta pitkiksi kukkavarsiksi venähtäneet salaatit ja kaikkensa antaneen kesäkurpitsan. Keräsin viimeiset pavut ja kurkut

Kuulumisia kasvimaalta

Lämpimien säiden houkuttamana aloitin kylvötyöt suoraan kasvimaalle jo huhtikuun puolivälissä. Luonnollisesti kylvin kuitenkin vain sellaiset kasvit, jotka sietävät kylmää ja ovat kylvettävissä heti maan sulaessa.

Kurkistus kasvimaalle

Kasvimaallani ei ruohosipulia, oreganoa ja timjamia lukuunottamatta ole talvehtivia kasveja. Ellei sellaiseksi sitten lasketa mustajuurta, josta yleensä riittää korjattavaa vielä kevääksikin. Meillä mustajuurta syödään suoraan