Parsa-aika on käsillä jo ihan kohta. Itse asiassa ensimmäinen nuppu pilkistää jo hiekan seasta. Mikä ei ole pelkästään hyvä juttu, koska ensi viikoksi on luvassa jälleen
Parsa-aika on käsillä jo ihan kohta. Itse asiassa ensimmäinen nuppu pilkistää jo hiekan seasta. Mikä ei ole pelkästään hyvä juttu, koska ensi viikoksi on luvassa jälleen
(10.9.) Lehtikaali on loistava vihannes ja palkitsee kasvattajansa runsain mitoin. Niin runsain, että välillä on suorastaan vaikea keksiä, mihin kaikkeen sitä käyttäisi. Onneksi myös reseptejä löytyy
(9.8.) Tässä vaiheessa kesää olen aina kiitollinen, että puutarhassamme on vain muutama marjapensas. Kerättävää ja säilöttävää ei tule valtaisia määriä, mutta kuitenkin sen verran, että
(30.5.) Meillä on kerätty parsaa omista penkeistä nyt pari viikkoa. Uskoakseni keruuta voi vielä jatkaa ainakin viikon tai ehkä jopa kaksi. Parsapenkit ovat viiden ja seitsemän
Kasvatan lehtikaalia nyt ensimmäistä kertaa, ja hyvin on mennyt tähän asti. Kaalit ovat kasvaneet komeiksi puskiksi, ja satoa riittää korjattavaksi jo nyt. Eivät edes kirpat tai muutkaan