Julkaisin tämän kirjoituksen alunperin Kasvikertomuksia -blogissa 11.4.2011. Blogi oli ystäväni kanssa yhteinen ja kukoisti aikansa, mutta enää sitä ei ylläpidetä. Halusin kuitenkin tallentaa tämän muiston edesmenneestä äidistäni tänne nykyiseen blogiini, pitää sen mukanani. Siksi julkaisen kirjoituksen nyt uudelleen, äitienpäivänä 2023.
Äitini kevättervehdys
Sain sinulta viimeisenä joulunasi lahjaksi jouluruusun. Sen vaalean, ihan tavallisen. Yhdessä ihastelimme sen vaatimatonta kauneutta, miten sen hentojen varsien päässä avautuivat niin kainot kukat.
Kevään tullen istutin jouluruusun ulos. Sopivan varjoisaan paikkaan, mongolianvaahteroiden alle. Sinä olit silloin jo väsynyt, aloittelit viimeistä matkaasi. Silti iloitsit keväästä ja valmistelit kesää: olit jo kylvänyt palsamin siemenet pikkuisiin ruukkuihin. Siellä ne kurkottelivat innokkaasti valoa kohti keittiösi ikkunalla . Muistan, kun kotiuduit viimeistä edelliseltä sairaalareissultasi. Istuimme keittiön pöydän ääressä ja siinä jutellessamme sinä aivan ohimennen, oikeastaan huomaamattasi latvoit palsamin taimet. Niin kuului tehdä, vain sillä tavoin sai monihaaraiset ja rehevät kukat.
Voi sanoa, että olit puutarhaihminen, vaikka aivan ikiomaa puutarhaa sinulla ei koskaan ollutkaan. Vuokramökillä kuitenkin kasvatit perunaa, sipulia, tomaattia, mansikkaakin joskus. Ja kesäkukkia. Orvokkeja, samettiruusuja, rinkeplummaa ja tietysti palsamia. Kun mökkielämä voimien vähetessä jäi taakse, vaalit sinä puutalon pihalla ikkunasi alla olevaa pientä kukkapenkkiä. Se kukoisti keväästä syksyyn. Jaksoit torjua kirvoja, nyppiä kuihtuneita kukkia, lannoittaa ja leikata.
Kun vierailin luonasi sairaalassa viimeisen kerran, puhuimme puutarhajuttuja silloinkin. Suunnittelin istuttavani sinä päivänä tomaatintaimet paikoilleen kasvihuoneeseen. Yksissä tuumin arvelimme, ettei liian kovia halloja enää tulisi. Silloin oli toukokuun loppu. Lupasin myös piakkoin keittää raparperimehua, josta sinäkin mielelläsi ottaisit vähän. Sitten kampasin hiuksesi ja lähdin kotiin. Ne olivat jäähyväiset, myöhemmin illalla sinua ei enää ollut. Ei tässä maailmassa.
Mutta seuraavana keväänä jouluruusu pihallani kukki ensimmäisen kerran. Nyt se on jälleen kukassa, kuin tervehdyksenä: täällä minä olen.
Puutarhatontun päiväkirja 