Kaksi keltaista Aji Guyana -chiliä.

Vielä yksi chili – ja pari tomaattia

Minulla on tapana kasvattaa chilejä aina myös miniääni varten. Hän on suht tulisten makujen ystävä ja chileistä mm. Aji Cristal ja Aji Guyana ovat olleet hänen suosikkejaan. Pari kesää sitten unohdin ottaa Aji Guyanasta siemeniä talteen eikä niitä nyt viime aikoina ole löytynyt Suomen siemenkaupoista. Viime keväänä sain Facebookin chiliryhmästä pussillisen, mutta ne eivät lähteneet itämään. Lahjoittaja kyllä kertoikin siementen olevan hyvin vanhoja eikä ollut varma niiden itävyydestä.

Nyt joulun jälkeen huomasin, että Puutarhan ja hellan välissä -blogin Ulla oli kylvänyt Aji Guyanaa. Minä heti kerjuulle, ja hän ystävällisesti lähetti minulle muutaman siemenen. Vielä kerran tuhannet kiitokset!

Laitoin siemenet saman tien lautalle, ja ensimmäisen sirkkajuuren tultua näkyviin siirsin siemenen varovasti juurrutussieneen ja sienen pikkuiseen taimiruukkuun. Tänään sieltä sitten nousi kaksi täydellisen kaunista sirkkalehteä. Muut siemenet eivät ole vielä itäneet, mutta ei ole tarpeenkaan. Tämä yksi riittää oikein hyvin.

Tänä keväänä on pidettävä itsensä kurissa niin esikasvatettavien taimien määrän kuin kylvöjen aloituksenkin suhteen. Sähkö on nyt sen verran kallista, että edes ison kasvihuoneen sisällä olevan pienen taimihuoneen lämmittämiseen ei taida olla varaa. Taimien siirtäminen pois sisätiloista tulee siis väistämättä tapahtumaan tavanomaista myöhemmin eikä kylvöjä sen takia kannata aloittaa kovin aikaisin.

Tomaatit kylvän yleensäkin vasta helmikuun loppupuolella, mutta nyt yritän venyttää maaliskuulle. Mutta jotain sentään voin jo tehdä.

Microdwarfeja

Tilasin syksyllä Ruotsista Tomat Mammalta (tomatmamman.se) elämäni ensimmäiset microdwarf-tomaatit: Blaue Zimmertomat ja Venus. Näistä Blaue Zimmertomat kasvaa 25 – 35 cm korkeaksi, hedelmät ovat hieman tavallista isompia ja tummia. Venus puolestaan on todellinen kääpiö; korkeutta on luvassa alle 20 senttiä. Sen hedelmät ova pienet ja oranssit.

Tomat Mammalla on paljon kiinnostavia lajikkeita ja hyvät ja informatiiviset lajikekuvaukset. Sivustolla kannattaa vierailla, vaikkei olisi mitään edes tilaamassa.

Laitoin eilen juurrutussieneen kaksi Zimmertomatea ja yhden Venuksen. Alun perin sykyllä ajatuksena oli kokeilla niiden kasvattamista vesiviljelyssä olohuoneen kasvikaapisssa. Se kuitenkin jäi, ja nyt kun siellä on jo chilintaimia, ei kasvikaappi enää muutenkaan ole sopiva paikka.

Itämisen jälkeen siirrän nämä työhuoneeni ikkunalle kasvilampun alle. Koko talossa on nyt varsin viileää, mikä tietysti sopii tomaatille oikein hyvin. Hauska nähdä, miten noiden kanssa käy ja saanko joskus satoakin.

2 comments

  1. Juu chilien kanssa olen ajoissa, kun niitä ei tule kovin monta. Mutta ”oikeat” tomaatit tosiaan vasta myöhemmin. Kyllä pari siementä liikenee. Viestitellään Messengerissä tarkemmin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s