(29.4.) Olen nyt kahtena kesänä yrittänyt kasvattaa köynnöspinaattia. Edelliskeväänä hankin siemenet Maatiainen ry:stä. Kylmäkäsittelin siemenet jääkaapissa, esikasvatin sisällä ja säiden lämmettyä istutin taimet ulos. Ne itivät ja kasvoivat niin hyvin, että osan annoin ystävillenikin. Loput siemenet kylvin vielä varmuuden vuoksi syksyllä suoraan maahan. Mutta taimet eivät selvinneet talvesta; seuraavana keväänä maa pysyi mustana.
Ystäväni oli ollut viisaampi ja istuttanut taimet ruukkuun, jonka talvetti kasvihuoneessaan. Sain häneltä sitten viime keväänä uudet terhakat alut, jotka niin ikään istutin isoon saviruukkuun kasvihuoneen kulmalle. Köynnös kasvoi hyvin koko kesän ja teki mukavasti uutta versoa. Syksyllä leikkasin varret matalammiksi ja nostin ruukun kasvihuoneeseen.
Nyt olen toiveikkaasti tarkkaillut, josko ruukusta pilkistäisi edes jotain pientä elävää. Mutta ei. Mennyt talvi oli kylmä, eikä suojausta vaille jättämäni köyönnöspinaatti sitä kestänyt, ei edes kasvihuoneessa. Äsken möyhin varovasti multaa, mutta vastaan ei tullut kuin mädäntyneen tuntuista juurakkoa. Ruukussa ei kasva mitään, ei edes rikkaruohoja.
Kolmatta kertaa en enää yritä, vaan päätän raporttini köynnöspinaatin kasvatuksesta tähän.
Aikaisemmat vaiheet ovat luettavissa täältä:
Köynnöspinaatti
Köynnöspinaatti, osa II