Alppiruusujen kasvattaminen ei kuulu varsinaisiin vahvuuksiini. Vuosien myötä puutarhassani on ollut useita enemmän tai vähemmän epäonnistuneita kokeiluja. Milloin ne ovat kasvaneet aivan liian leveäksi suunniteltuun
Alppiruusujen kasvattaminen ei kuulu varsinaisiin vahvuuksiini. Vuosien myötä puutarhassani on ollut useita enemmän tai vähemmän epäonnistuneita kokeiluja. Milloin ne ovat kasvaneet aivan liian leveäksi suunniteltuun
Koska aina tähän aikaan vuodesta blogista haetaan paljon säilöntään liittyviä juttuja, päätin koota kaikki parhaat säilöntäreseptini yhdelle sivulle. Ei niitä kovin monta ole, mutta näin
Tänä kesänä halusin kasvattaa jotain itselleni aivan uutta ja ehkä vähän eksoottistakin. Munakoiso on herkullista ja osa lajikkeista pärjää myös avomaalla. Meraki Seedsiltä löysin nepalilaista
Sain lokakuun loppupuolella ystävältäni lahjaksi pikkuisen hakuropajun taimen. Minulla oli toissa kesänä ollut ruukussa rungollinen hakuro, johon olin kovin tykästynyt. Yritin talvettaa sitä autotallissa, mutta
Istutin tänään talvivalkosipulit. Turussa on ollut niin lämmin syksy, että homma on jäänyt ennätysmyöhään. Nyt vasta näyttää siltä, että lämpötilat alkavat laskea nollan tuntumaan ja
Osallistuin viime viikolla puutarhayrittäjä Pihailon (pihailo.fi) Löytöretki puutarhaan -haasteeseen. Haasteen teemana oli nähdä oma puutarha uudessa valossa. Neljänä päivänä piti tutkia, etsiä ja löytää ja
Olemme tänä vuonna saaneet nauttia harvinaisen kauniista ja lämpimästä syksystä, ainakin täällä Lounais-Suomessa. Aurinkoa ja lämpimiä päiviä on tuntunut riittävän loputtomiin. Silti ilmassa on myös
Chilikesäni on ollut varsin tavanomainen, niin sadon määrän kuin lajikkeidenkin suhteen. Osa chileistä on mietoja tuorekäyttöön tarkoitettuja ja osa vähän tulisempia, jotka sopivat hyvin hillon
Kesä alkaa Turussakin jo kääntyä kohti syksyä. Se oli pitkä ja lämmin, monella tapaa puutarhurin unelma. Hellepäiviä on ollut ennätysmäärä, mutta onneksi välillä on sentään
Bonsait ovat kiehtovia. Hienoja, taidokkaasti kasvatettuja miniatyyripuita. Puutarhataidon ja kärsivällisyyden ylistys. Ei siis mitään minulle sopivaa. Mutta pikkupuita voi kasvattaa myös chileistä, ja silloin puhutaan
Syyskuu on tähän asti ollut Turussa hyvin lämmin ja pääosin myös aurinkoinen. No, joku Varpu tuossa vähän yritti myrskytä, mutta meidän kulmilla se ei äitynyt
Kolmisen vuotta sitten osallistuin illan mittaiselle kokedamakurssille. Kokedama tulee Japanista ja tarkoittaa sammalpalloa, jonka sisään on istutettu kasvi. Kokedaman voi ripustaa roikkumaan tai asettaa sopivaan
Niin vain hujahti kesä ohi ja nyt ollaan jo marraskuun alussa. On siis menneen kesän yhteenvedon aika. Puutarha on hiipunut, kasvihuoneet tyhjennetty eikä kasvimaalla ole
Mennyt kesä oli kuuma ja kuiva. Turussa päivälämpötilat pysyivät sitkeästi 25 ja 30 asteen välillä, ja aika monta kertaa mentiin ylikin. Yöt olivat usein trooppisia.