Talven chilit

Puutarhan kasvukausi on päättynyt jo aikaa sitten. Kesän chilipuskat on kannettu kompostiin, ruukut pesty ja sato säilötty kastikkeiksi, hilloiksi ja pakastimen uumeniin. Tarhuri pyörittelee ikävissään

Kukkien kylvökalenteri, jossa runsas kukkakuvitus, tekoälyn luomus.

Kukkakalenteri

Kauheasti kutkuttaisi kylvää jo kesäkukkia. Mutta kun sitä ei vielä kannata tehdä, niin täytyy edes hypistellä siemenpusseja. Samalla siinä voi sitten rauhassa suunnitella, mitä kylvää

Kaksi ruukussa kasvavaa tomaatintaimea.

Terapiatomaatit

Talvi on ihmisen parasta aikaa. Ihanaa, kun ei tarvitse rehkiä puutarhassa. Eikä ole huolta auringonpistoksesta. Mahtavaa. Itsepetos voi auttaa vähän. Terapiatomaatit auttavat paljon! Kaukaa viisaana

Kultapalmu ja kentiapalmu kasvikaapin vierellä olohuoneessa.

Uudet palmut

Kun vuoden alussa löysin boncheistani jälleen ripsiäisiä (aikaisempi blogikirjoitus), päätin tehdä lopullisen ratkaisun. Tyhjensin kasvikaapin kokonaan ja varmuuden vuoksi hävitin myös kasvikaapin vierellä kasvaneen liki

Ripsiäinen.

Ripsiäispäivitys

Viime vuoden maaliskuussa kerroin, että olin saanut riesakseni ripsiäisiä (Thysanoptera). Ne olivat luultavasti peräisin kahdesta kesän ulkona kasvaneesta chilistä, jotka olin syksyllä tuonut sisälle ja

Juurrutussieniä, taimiruukkuja sekä tomaattien ja chilien siemenpusseja.

Kevättä kohti!

Vuosi on vaihtunut ja ajatukset kääntyneet kevääseen. Näin siitäkin huolimatta, että parhaillaan koko maassa on menossa kuluvan talven kylmin kausi. Turkuunkin sääennusteet lupaavat tälle viikolle

Metallinen puutarhapaviljonki lumisessa puutarhassa.

Talven kuvia 2023

Päättymässä oleva talvi on ollut Turussa monella tapaa mukava. Talvi saapui marraskuussa, eikä se tullut äkkirysäyksellä, vaan varovasti tunnustellen. Maa jäähtyi ja jäätyi rauhallisesti, jääpolte

Rungolliset rosmariini ja timjami ruukuissa ikkunalla.

Yrttejä Lidlistä

Tällä viikolla Lidl ilmoitti myyvänsä isohkoja yrttejä hintaan 9,99. Ei hevi-osastolla, vaan kasvipuolella. Tarjolla oli neljää sorttia, eli rosmariini, timjami, salvia ja laakeri. Kasvien korkeudeksi

Luminen puutarha.

Pieni pala Siperiaa

Viherpiha-lehdessä puutarhastamme julkaistu artikkeli oli otsikoitu Pieni pala Italiaa. Tällä hetkellä Välimeren tunnelma on kaukainen haave vain, sillä Valtteri-myräkkä on kuorruttanut maiseman paksuun lumivaippaan. Pakkasen

1 2 3 4