Puutarhan kasvukausi on päättynyt jo aikaa sitten. Kesän chilipuskat on kannettu kompostiin, ruukut pesty ja sato säilötty kastikkeiksi, hilloiksi ja pakastimen uumeniin. Tarhuri pyörittelee ikävissään

Talvi on ihmisen parasta aikaa. Ihanaa, kun ei tarvitse rehkiä puutarhassa. Eikä ole huolta auringonpistoksesta. Mahtavaa. Itsepetos voi auttaa vähän. Terapiatomaatit auttavat paljon! Kaukaa viisaana
Kesällä lopetin parikymmentä vuotta jatkuneen akvaarioharrastukseni. Värikkään riutta-akvaarion jälkeen olohuoneen seinusta näytti kovin autiolta, ja valittelin sitä pojalleni. Hän ehdotti oitis, että siihenhän sopisi pieni
Syksy pääsi livahtamaan ohi sellaista vauhtia, että blogin päivittäminenkin jäi kokonaan. Meillä tehtiin putkiremontti ja sen päälle putkiremontin jälkien peittämisremontti. Ammattimiehet olivat asialla, mutta kun
Ostin lokakuussa Ikeasta Krydda-vesiviljelykeskuksen. Minulla on jo useamman talven ollut keittiössä Tregrenin Herbie Indoor Garden, mutta se on kovin pieni eikä sopivaa paikkaa toiselle vastaavalle