Viime kesänä teimme kasvimaalla ison uudistuksen ja rakensimme sinne kokonaan uudet penkit kevytsoraharkoista. Lopputulos oli mielestämme oikein hieno ja onnistunut. Niin hieno, että ympärille piti
Viime kesänä teimme kasvimaalla ison uudistuksen ja rakensimme sinne kokonaan uudet penkit kevytsoraharkoista. Lopputulos oli mielestämme oikein hieno ja onnistunut. Niin hieno, että ympärille piti
Syyskuu on tähän asti ollut Turussa hyvin lämmin ja pääosin myös aurinkoinen. No, joku Varpu tuossa vähän yritti myrskytä, mutta meidän kulmilla se ei äitynyt
Syksy pääsi livahtamaan ohi sellaista vauhtia, että blogin päivittäminenkin jäi kokonaan. Meillä tehtiin putkiremontti ja sen päälle putkiremontin jälkien peittämisremontti. Ammattimiehet olivat asialla, mutta kun
Vuosi sitten pihallamme tehtiin iso remontti, kun vanhat ränsistyneeet terijoensalavat kaadettiin ja tilalle tehtiin istutusmuuri havuaidannetta varten. Turkulainen Viherpalvelu Ettala Oy hoiti puiden kaadon ja
Tontin tienpuoleiseen reunaan rakennettu uusi istutusallas tuli eilen kokonaan valmiiksi, kun havut ja muut pensaat istutettiin paikoilleen. Istutusallas tehtiin paikalla aikaisemmin kasvaneiden neljän Terijoen salavan