Tekoälyn tuottama kuva, jossa yhdessä ja samassa kasvissa on erivärisiä ja erikokoisia tomaatteja.

Tomaatit vuodelle 2026

Jos jokin asia on varmaa, niin se, että viimeistään helmikuussa ajatukset pyörivät tulevan kesän tomaattilajikkeissa. Mitkä vanhoista tutuista pääsevät mukaan? Mitä uusia lajikkeita voisi kokeilla?

Facebookissa ja Instagramissa tulvii vastaan toinen toistaan kiinnostavampia houkutusia, postilaatikkoon tipahtelee siemenluetteloita ja puutarhablogeissa törmää toisten tonttujen tomaattijuttuihin. Vaikea siinä on malttaa mielensä ja pysyä päätöksessä, että kylvää tomaatit vasta helmi-maaliskuun vaihteessa. Mutta vielä vaikeampaa on valita mukaan mahtuvat lajikkeet. Vaikka osa kasvattamistani lajikkeista säilyy samoina vuodesta toiseen, on silti aina kiva saada mukaan kokonaan uusiakin.

Kasvihuoneeni on pieni: viiniköynnöksen ja parin kolmen kurkun lisäksi sinne mahtuu enintään kymmenen tomaattia. Koska penkkien takakulmiin istutettuja tomaatteja on varsin hankala hoitaa, olen ajatellut tulevana kesänä vielä vähentää määrää ja laittaa kasvihuoneeseen vain yhdeksän. No joo… ruukkuihin tulee pari pikkukääpiötä, mutta niin pieniä ei meillä päin edes lasketa. Lisäksi ulkokasvatukseen kasvihuoneen reunalle mahtuu tomaatti tai kaksi.

Pitkän pähkäilyn jälkeen kesän 2026 tomaattilista alkaa olla koossa. Pidätän itselläni kuitenkin oikeuden muutoksiin 😀.

Ensin vanhat tutut

Minulla on pari lajiketta, joita kasvatan joka ikinen kesä. Sitten on sellainen vakiojoukko, josta poimin vaihtelevasti mukaan minkä milloinkin.

Artisan Blush Tiger

Korkeahko kirsikkatomaatti, minulla jäänyt noin kahteen metriin tai alle. Hedelmät ovat kirsikkatomaatiksi melko isot puikulat, keltaoranssit punertavin viiruin. Makea, sopivasti happoa. Ei halkeile tai putoa herkästi. Satoisa. Ollut minulla kasvatuksessa jo vuosia. Tätä kasvatan kaksin kappalein.

Artisan Blush Tiger -tomaatti.

Goldkrone

Korkea keltainen kirsikkatomaatti, pyrkii yli kahteen metriin ja ylikin. Makea ja melko hapoton, silti maukas. Hedelmät ovat pienet ja ohutkuoriset, putoavat helposti. Melko satoisa. Tauon jälkeen kasvatuksessa nyt neljättä kesää peräkkäin.

Mar Azul

Melko matalaksi jäävä runkotomaatti. Espanjan lahja maailmalle. Hedelmät ovat tummia, sisältävät paljon antosyaania. Hedelmien koko vaihtelee pingispallosta nyrkin kokoiseen. Maku on aromaattinen, joskin melko vähähappoinen. Ei mene satoisuudessa kärkikastiin, mutta on kuitenkin kohtalainen. Erittäin kaunis tomaatti.

Mar Azul -tomaatti.

Sunchocola, F1

Korkea ja voimakaskasvuinen kirsikkatomaatti. Suklaansävyiset pyöreät hedelmät ovat melko isot kirsikkatomaatiksi. Kuoret ovat ohuet ja kypsinä halkeilevat aika helposti. Erittäin makea, aromikaskin, vähän löytyy myös happoa. Kohtalaisen satoisa. On tuttu jo vuosien takaa, mutta välillä poissa. Nyt tulossa mukaan neljättä kesää peräkkäin.

Tomatoberry, F1

Korkea punainen kirsikkatomaatti. Ikiaikainen suosikkini, jota olen kasvattanut jo ainakin viisitoista vuotta. Punaiset, vähän sydämenmuotoiset melko pienet hedelmät. Ei halkeile eikä karise helposti. Todellinen herkkutomaatti; makeus ja hapot täydellisessä tasapainossa, erittäin aromikas. Ei ehkä kaikkein satoisin, mutta maku korvaa määrän. Siemeniä vain ei aina tahdo löytää Suomesta, mutta onneksi kuitenkin EU:n alueelta.

Tomatoberry -tomaatti.

Sitten uudet kokeilut

Olen viime aikoina etsinyt vähän pienemmiksi jääviä lajikkeita, jotta mahtuisivat paremmin perusmatalaan kasvihuoneeseeni. Niinpä joukossa on nyt kaksi kääpiötä ja yksi pensastomaatti. Näistä uusista minulla ei tietenkään vielä ole omaa kokemusta, mutta eri lähteistä keräämieni tietojen perusteella vaikuttavat lupaavilta.

Antho Striped Dwarf

Matala 60 – 100 senttiseksi kasvava kääpiötomaatti. Pienehköt tai keskisuuret hedelmät ovat punaiset, mukana myös tummaa väritystä ja viiruja. Makea ja hedelmäinen, luvataan sisältävän hiukan myös happoa. Kasvutavaltaan determinaatti, eli kypsyttää koko satonsa suunnilleen kerralla lyhyessä ajassa. Olisiko kertasatoinen sille sitten osuva nimitys?

Edith Stone Dwarf

Noin 1 – 1,5 metriä korkeaksi kasvava kääpiötomaatti. Hedelmien väri punainen, jossa keltaisia raitoja. Hedelmät ovat ohutkuorisia, pyöreitä ja keskikokoisia (noin 150 g). Makua kuvataan tasapainoiseki. Kehitetty Dwarf Tomato Project (D. T. P.) -hankkeessa.

Legend

Pensastomaatti 100 – 120 cm. Pärjää myös viileässä ilmanalassa, lajiketta pidetään ainakin jossain määrin rutonkestävänä. Punaiset ja pyöreät, vähäsiemeniset hedelmät. Hedelmien paino vaihtelee 200 ja 400 gramman välillä. Determinaatti tai puolideterminaatti, eli sato kypsynee pääosin lyhyen ajan sisällä. Tämän laitan ulkokasvatukseen.

Stupice

Tsekkiläinen lajike, jonka kasvukorkeustieto vaihtelee lähteestä riippuen metristä kahteen. Perunalehtinen. Hedelmät ovat punaiset, pienehköt ja pyöreät. Makeaksi ja satoisaksi mainittu. Ilmeisesti melko aikainen. Sopii myös viileämpiin olosuhteisiin.


Sivun pääkuva erinäköisistä tomaateista samassa kasvissa on tekoälyn tekosia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *