Parhaat marjapaikat löytyvät mielestäni Turun kauppatorilta tai sitten omasta puutarhasta. Marjametsään minua ei hevillä saa. Mustikat kuitenkin maistuvat ja sen takia istutimme puutarhaamme kolme pensasmustikkaa vuonna 2020. Lajikkeet olivat Pohjois-Amerikasta kotoisin olevat North Blue ja North Country sekä ruotsalaista alkuperää olevaa Putte.
Pensasmustikka ei ole paahteisen paikan kasvi, mutta kaipaisi silti suoraa auringonpaistetta useammankin tunnin päivässä. Meillä mustikat joutuivat puutarhan itäiselle reunalle. Paikka on kyllä valoisa, mutta kovin monta aurinkotuntia siihen ei osu. Se on ehkä osaltaan syynä siihen, ettei pensaista ole juuri satoa tullut. Sen verran vain, että on maistelemaan päässyt. Toisaalta taitaa olla niinkin, että pensasmustikalla voi kasvuunlähtö yleensäkin olla hidasta ja kunnon satoa voi joutua paremmallakin paikalla odottamaan.
Istuttamamme lajikkeet ovat itsepölytteisiä, mutta useamman lajikkeen ristipölytys on silti hyödyksi ja kasvattaa sadon määrää. Niinpä hankimme viime kesänä vielä kaksi lajiketta lisää: kotimaisen Ainon ja Yhdysvalloissa jalostetun Polariksen. En tiedä, johtuuko sopivasta keväästä, runsaammasta ristipölytyksestä vai vain riittävään ikään ehtimisestä, mutta tänä vuonna mustikoita on tullut enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin.
Kauriiden ja räkättien takia mustikkapensaat suojattu tukevilla verkkohäkeillä. Niinpä marjojen kerääminen vaatii hiukan vaivaa eikä niitä voi noin vain napsia suuhunsa ohi kulkiessaan.
Eilen tartuimme toimeen ja keräsimme kerralla kaikki kypsät marjat; yhteensä niitä tuli vajaat puolitoista litraa. Eniten marjoja oli North Bluessa; melkein litra. Sen marjat ovat myös isoimmat. North Countryssa ja Puttessa oli kypsiä marjoja pari desiä kummassakin. Iloinen yllätys oli, että myös viime kesän Ainossa oli marjoja jo kunnon kourallinen. Polariksesta sai maistiaisiksi muutaman marjan.
Lajikkeissa on eroja
Aika paljon noissa eri lajikkeissa on eroja, niin maun kuin marjan värin ja koonkin suhteen. Itseäni taitaa Putte miellyttää eniten. Se on maultaan hyvin aromikas ja makeakin. Myös ulkonäkö on kaunis; marja on tumma ja kiiltävä. Yhdessä ja samassa varressa on hyvin eri aikaisesti kypsyviä marjoja, ja poimiessa raa’at karisevat helposti maahan. Se on hiukan harmillista.
Kuvia klikkaamalla saat ne isommiksi.
North Blue on isomarjainen ja makea, maussa on myös hiukan happoa. Meidän pensaistamme se näyttää olevan selvästi runsassatoisin. Marjat ovat väriltään himmeän siniset. Pensaan marjat kypsyvät suurimmalta osaltaan samaan aikaan ja niitä on helppo kerätä.
North Countryn marjat ovat selvästi pienemmät kuin North Bluella. Sato jää siten niukemmaksi, vaikka marjoja runsaasti onkin. Marjan väri on haaleahko, hiukan samea sininen. Maultaan North Country on makea, happoa ei juuri ole. Helppo poimia, ei karise kovin helposti. Marjoja jäi vielä kypsymään.
Kotimaisen Ainon marjat ovat muihin lajikkeisiimme verrattuna pieniä ja tummia. Ne muistuttavat ulkonäöltään metsämustikkaa. Maku on mielestäni vähän vaisu, ehkä hiukan jauhoinenkin. Ainon satoisuutta en uskalla ensimmäisen kesän perusteella arvioida.
Viides lajike, eli Polaris teki vain muutamia marjoja eikä siitä tullut otettua edes kuvaa. Hyvältä maistui, mutta vähäisen määrän takia en tohdi vielä sanoa mausta tai satoisuudesta sen enempää. Toivottavasti tulevina vuosina pääsemme maistelemaan sitä lisää, ja toivottavasti kaikki muutkin jatkavat hyvää kasvuaan.
Sivun yläreunan kuva on WordPress-blogialustan luoma tekoälykuva.
Puutarhatontun päiväkirja 