Laattatiilistä keijuille koottu puutarha, jossa keinu, istuinryhmä, veistoksia ja ruukkuja.

Keijujen uusi puutarha

Keijut asettuivat luoksemme seitsemän vuotta sitten. Silloin ne saivat oman pikku puutarhansa vanhasta särkyneestä saviruukusta (kirjoitus 2017). Vuosien mittaan talvet koettelivat ruukkua kovin kourin (kirjoitus 2020) ja tänä keväänä se oli rapistunut jo niin pahoin, ettei sitä voinut enää korjata.

Keijut olivat asiasta kovin murheissaan ja toivoivat hartaasti uutta puutarhaa. Ne viihtyvät meillä hyvin eivätkä olisi halunneet muuttaa pois. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin ryhtyä toimeen.

Keijut saivat osallistua uuden puutarhan suunnitteluun. Koska yhtään rikkinäistä ruukkua ei nyt ollut saatavilla, päätimme yksissä tuumin käyttää rakentamiseen tiililaattoja. Laatat ovat säänkestäviä, ja niistä oli helppo rakentaa puutarhalle uudet suojaisat muurit. Kaikki muu onkin pääosin vanhaa ja kierrätettyä. Kristallikruunu kiillotettiin ja sen kiinnitystä parannettiin. Polun askellaatat puhdistettiin ja keinuun pantiin uudet köydet. Pehmenin kuitenkin hankkimaan kaksi uutta puutarhapatsasta, koska keijut niin kovasti pitävät koristeista. Yksi patsas olikin jo entuudestaan.

Vanhaan puutarhaan oli vuosien myötä kasvanut kaunis sammalmatto. Se vaurioitui muutostöissä niin, että sitä jouduttiin paikkaamaan uudella siirtosammaleella. Mehikasvit ovat entiset.

Keijut saivat vapaasti toteuttaa omia ajatuksiaan, ja niinpä puutarhassa on nyt vähän rauniotunnelmaa. Myös muurissa oleva pieni kynttiläkolo on keijujen oma idea. Minusta se on aika kiva.

Kaiken kaikkiaan lopputulos on mielestämme varsin onnistunut. Vai mitä mieltä sinä olet?

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *