Samettiruusut

Kylvin äsken samettiruusun siemenet. Tiedän kyllä, että nykyään puhutaan samettikukasta, mutta minä haluan pitää kiinni vanhasta nimestä. Onhan ruusu nyt sentään paljon hienompi kuin tavallinen kukka. 

Kylvin kääpiösamettiruusua ’Lemon Star’, isoa samettiruusua ’Vanilla’ ja ryhmäsamettiruusua ’Yellow boy’.

Keltainen samettiruusu ja tumma tuntematon kukka
Iso samettiruusu ja tuntematon seuralaisensa

Olen kasvattanut samettiruusuja itse useita vuosia. Pääasiassa ryhmäruusuja ja isoa samettiruusua. Muista lajikkeista en ole koskaan ollut kovin innostunut. Mieluisin väri on minulla aina ollut keltainen ja valkoinen.

Olen istuttanut ryhmäsamettiruusuja kasvimaallle tuhohyönteisiä torjumaan. Siinä tehtävässä ne toimivatkin erinomaisesti, sillä muutaman kesän takaista kirppahyökkäystä lukuunottamatta kasvimaallani ei juuri ole ollut vaivaa tuholaisista. Ja ovathan ne myös tosi kauniita väripilkkkuja muutoin niin vihreävoittoisella kasvimaalla. Myös kasvihuoneessa olen pitänyt samettiruusuja, yleensä ruukuissa oven läheisyydessä.

Isoa samettiruusua olen käyttänyt kesäkukkaistuksissa etupihan paraatipaikoilla. Viime kesänä löysin Viherlassilalta keltaiselle samettiruusulle hienon tummanpunaisen väriparin. Harmi vain, etten tiedä, mikä se oli.

Minulla ei ole tapana sen kummemmin latvoa samettiruusuja, mutta ensimmäisen nupun nipsaisen aina pois. En tiedä, onko siinä jotain taikaa vai ei, mutta tuuheita ja runsaskukkaisia niistä on aina tullut.

Hankalat kääpiöt

Jokunen vuosi sitten kokeilin kääpiösamettisuusua ensimmäisen kerran, mutta yksikään siemen ei itänyt. Tein vielä toisenkin kylvön perään, mutta sama juttu; yhden yhtä ei noussut pintaan. Siemenet olivat kyllä tuoreita, myyntiaikaa jäljellä. Keskustelupalstoilta olen huomannut, että muillakin on sen kanssa ollut vaikeuksia.

Siksi on jännittävä seurata, miten tällä kertaa käy. Ajatus minulla on, että näitä kääpiöitä voisin istuttaa suoraan kasvihuoneen penkkeihin sinne tänne tomaattien sekaan. Uuteen kasvihuoneeseen tulee sen verran leveämmät penkit, että pitäisi hyvin mahtua. Silti täytyy toki jättää tilaa myös basilikalle. Sillä ilman basilikaa on ihmisen vaikea elää.

PS. Facebook-keskustelussa samettiruusulle löytyi toinenkin vanhanajan nimi eli tupakkaruusu.

PS. 22.3.2014 Samettiruusut ovat itäneet, myös ne kääpiöt. Hieno juttu!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: