Ulkona kasvava jouluruusu, jossa pari valkoista kukkaa.

Merkillinen talvi

Tämä on ollut hyvin merkillinen talvi. Tai oikeastaan sitä talvea ei juuri ole ollut. Ei ainakaan täällä Turussa. Tammikuun puolivälistä alkaen oli pari, kolme viikkoa pakkasta ja pikkuisen lunta. Siihen se sitten loppui; kerran päästiin luistelemaan Pitkään salmeen.  Förin tilalle ehdittiin rakentaa jääsilta, mutta melkein saman tien se piti purkaa pois.

Alkutalvi oli niin lämmin, että ädin jouluruusu kukki pihalla nimensä mukaisesti jo jouluna. Tarkoittaa sitä, ettei se kuki toista kertaa enää keväällä. Harmi, sillä eipä sitä keskellä talvea juuri tullut ihailtua.

Viikonvaihteessa  ilmassa oli jotenkin keväinen tuntu, lämmintäkin + 4 astetta. Laittelin viime kesänä istutettujen uusien rodojen päälle varjostuskankaat, koska leutoudesta huolimatta maa on jäässä.

Olen kulkenut mittanauha kädessä takapihalla ja suunnitellut uuden kasvihuoneen paikkaa. Ei ole helppo juttu se.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s