Juurrutussieniä, taimiruukkuja sekä tomaattien ja chilien siemenpusseja.

Kevättä kohti!

Vuosi on vaihtunut ja ajatukset kääntyneet kevääseen. Näin siitäkin huolimatta, että parhaillaan koko maassa on menossa kuluvan talven kylmin kausi. Turkuunkin sääennusteet lupaavat tälle viikolle kylmimmillään -24 asteen pakkasia. Turkulainen viima siihen päälle, niin tietää mitä talvi tarkoittaa 🥶.

Mutta talven pimein hetki on kuitenkin ohitettu, ja tänään päivä on jo kuusi minuuttia pidempi kuin talvipäivän seisauksessa 22. joulukuuta. Eli selvästi kevättä kohti mennään!

Olen yleensä laittanut ensimmäiset chilit itämään jo joulukuun puolella ja niin tein nytkin. Sujautin Rocoto Montufarin ja Numex Suave Orangen siemenet juurrutussieneen 29.12. Ne ovat yleensä vähän hitaampia itämään, niin siksi niiden kanssa on hyvä aloittaa ajoissa. Muita chilejä kylvän vasta myöhemmin tammi-helmikuussa. Samalla kertaa näiden ensimmäisten chilien kanssa kylvin myös ensimmäiset microdwarf-tomaatit, eli Lauran, Tartufon ja Blaue Zimmertomaten. Microdwarfit ovat pieniä ja matalia ja sopivat siksi hyvin kasvamaan pienissä sisätiloissakin.

Laura ja Tartufo ovat itselleni uusia lajikkeita, joiden siemenet tilasin syksyllä Kreikasta Meraki Seedsiltä. Laura on 20 – 30 senttiä korkea, sen oranssit hedelmät ovat noin 3 – 4 sentin pituiset puikulat. Tartufo kasvaa hiukan korkeammaksi, ja sen pyöreät hedelmät ovat antosyaanin tummiksi värittämät. Blaue Zimmertomatea kasvatin jo viime kesänä ja se olikin aivan mainio. Se kasvoi hyvin koko kauden ja teki paljon hyvänmakuisia tummia tomaatteja.

Ei se aina onnistu

Blaue Zimmertomate oli niin herkullinen (blogikirjoitus elokuulta), että syksyn tullen halusin kokeilla sen kasvattamista myös sisällä. Siinä ei kuitenkaan käynyt kovin hyvin, vaan jostakin syystä hyvän alun jälkeen molemmat kylvämäni taimet alkoivat näivettyä, käpristyä ja kuivattaa lehtiään. Lopulta ne näyttivät niin ränsistyneiltä, että hävitin ne. En tiedä varmaksi, mutta epäilen, että syynä oli uv-valon puute. Pidin niitä alkuvaiheessa täysin ilman päivänvaloa, pelkän ledivalaisimen alla. Myöhemmin siirsin ne lamppuineen ikkunan eteen, mutta syksy oli silloin jo pitkällä ja valon määrä hyvin vähäinen. Viime keväänä harrastajapiireissä käytiin paljon keskustelua siitä, että jotkin tomaattilajikkeet tarvitsevat terveeseen kasvuun myös ultraviolettisäteilyä, etenkin niitä kaikkein lyhimpiä, eli uv-b-aallonpituuksia. Tavallisista ledivaloista nämä uv-aallonpituudet yleensä puuttuvat kokonaan. En itse tunne asiaa sen paremmin, mutta lisätietoa löytyy netistä, esim. ”intumescence” -hakusanaa käyttämällä. Suomeksi tietoa ei juuri taida olla.

Uusi yritys

Vuoden ensimmäiset kylvöt laitoin juurrutussieniin.

Nyt minulla on hyvä tilaisuus testata asiaa Blaue Zimmertomaten kanssa. Olin ottanut syksyn siemenet omasta sadosta, ja niiden lisäksi tilasin uudet siemenet myös edellä mainitulta Meraki Seedsiltä. Koska ikkunoista tulevan päivänvalon määrä on tähän aikaan vielä aivan olematon, hankin ledin tukivaloksi myös uv-valolistan. Laitoin niiden alle kasvamaan nyt yhden oman sadon siemenen ja yhden Meraki Seedsiltä tulleen. Lisäksi laitoin toiset, jotka saavat kasvaa ilman uv-valon lisäystä pelkän ledin alla.

Nyt on kiinnostavaa seurata, tuleeko eri siemenien ja etenkin eri valojen alla kasvavien taimien välille eroja.

PS. Ripsiäishävityksen (myöhäisempi blogipostaus) takia heitin kaiken kasvavan pihalle ja laitoin uudet kylvöt alulle 4.1.2024.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *